Kyllä vain, elossa ollaan ja sitä rataa. Joku laiskamato on kyllä varmaan puraissut minua kun on ollut niin pirun hankalaa saada aikaiseksi bloggerin avaaminen ja uuden postauksen kirjoittelu.
Viime aikoina meillä on eletty vähän surullista aikaa, edellisessä postauksessa kerroinkin syyn. Mutta nyt Irolla on hyvä olla ja väittäisin että minullakin. Kun nyt tiedetään
että Iron ei tarvitse enää ikinä kärsiä, tuntuisi itsekkäältä toivoa että se vielä eläisi.
Mutta muuten meillä eletään ihan kuten ennenkin. Arki on tosin sen verran muuttunut, että Jaro saa enemmän liikuntaa ja huomiota. Nyt kun siskoni lenkkeilee Jaron kanssa sen sijaan että kävi lenkillä aiemmin Iron kanssa. Lisäksi 12-vuotias pikkuveljeni on alkanut viemään Jaroa lenkille. Koska Jaro on kuitenkin voimakastahtoinen ja fyysisestikin voimakas koira joka sinkoilisi mielellään autojen perään, se käy veljeni kanssa vain metsälenkeillä. Ja minäkin toki pyrin lenkkeilemään ja harrastamaan Jaron kanssa mahdollisimman paljon. Lukio vaan tuppaa viemään aikaa aika mukavasti, koulu loppuu nytkin neljänä päivänä viikossa kello 16:00. Onneksi sen jälkeen ehtii vielä iltalenkille. Kovin ruhtinaallisia juoksilenkkejä ei olla harrasteltu arkisin, minulla on tässä jaksossa ollut 8 tuntia koululiikuntaa viikossa, iltalenkki toimii mukavana palauttavana ja virkistävänä lenkkinä. Viikonloppuisin ollaankin sitten melkein pelkästään lenkkeilty, kun äiti lenkittää aamuisin silloin kun me aamu-uniset lapsukaiset vielä uinumme höyhensaarilla. Ja viime viikkoina on ollut todella upeita hankikelejä, jolloin tuntuisi silkalta vääryydeltä jäädä sisälle, kun ulkona on niin mieletön ilma ja voi vaan juoksennella ympäri peltoja eikä upota ollenkaan.
Harrastusrintamalla näyttää hyvältä. Muutama möllitoko on kiikarissa alkukesän ja kevään aikana. Ja villi unelma olisi korkata kisaura hoffien rotumestiksissä Tervakosken päänäyttelyn yhteydessä, mutta se edellyttäisi muutaman ongelman ratkeamista:
1) Luoksetulo. Jaro tulee hiipien ja löntystellen, harvoin vaivautuu laukkaamaan ja sivulle tulee vähän sinne päin. Nyt olen alkanut opettamaan sen eteentulon kautta. Jospa se saisi vähän intoa tähän touhuun. Huomenna treenataan tätä taas ruokapalkalla, ehkä se tästä alkaa muotoutumaan.
1) Luoksetulo. Jaro tulee hiipien ja löntystellen, harvoin vaivautuu laukkaamaan ja sivulle tulee vähän sinne päin. Nyt olen alkanut opettamaan sen eteentulon kautta. Jospa se saisi vähän intoa tähän touhuun. Huomenna treenataan tätä taas ruokapalkalla, ehkä se tästä alkaa muotoutumaan.
2) Jäävät liikkeet. Pitäisi saada maahanmeno nopeammaksi ja varmemmaksi. Hyvällä mallilla ollaan ja luulen että suurin ongelma olen minä itse, oletan koko ajan että ei se kuitenkaan jää maahan. No tuskinpa siitä sen parempi tulee jos jatkan tätä asennetta. Enemmän luottoa koiralle!
3) Hyppy. Talvella treenattiin hyppyä ja se menikin kuin unelma! Nyt pitäisi alkaa taas treenaamaan sitä. Talvitreenin tulos oli iloinen yllätys, ottaen huomioon että todellakin elin siinä uskossa että Jarohan ei hyppää. Voi koiraparkaa, ei ole ihmekään jos ei aina innosta, kun omistaja on valmiiksi jo pessimistinen.
3) Hyppy. Talvella treenattiin hyppyä ja se menikin kuin unelma! Nyt pitäisi alkaa taas treenaamaan sitä. Talvitreenin tulos oli iloinen yllätys, ottaen huomioon että todellakin elin siinä uskossa että Jarohan ei hyppää. Voi koiraparkaa, ei ole ihmekään jos ei aina innosta, kun omistaja on valmiiksi jo pessimistinen.
Tampere KV onkin meidän tämän näyttelyvuoden aloittava koitos. Kovin montaa näyttelyä tuskin kierretään, Jarollahan on kasassa ne kolme SERTiä jo. Keskittyminen kohdistuu todennäköisesti tokoon ja BH-kokeeseen sekä mahdollisiin muihin lajeihin. Esimerkiksi vepeä ollaan innokkaasti menossa ainakin kokeilemaan kun kennelkerhomme sitä aikoo järjestää tänä vuonna. Sisko on lajista myöskin innoissaan ja tulee mielellään Jaron toiseksi ohjaajaksi.
Toukokuussa meillä on muutakin hupia tiedossa kuin Tampere KV, meille tulee reiluksi viikoksi kylään saksanseisoja Murronnevan Moona! Moonasta on kuvia Jyväskylä KV-postauksessani. Siellähän esitin Moonan hienosti rotunsa parhaaksi (ja ainoaksi). Jaro ja Moona ovat kyllä symppis pariskunta, on mukava että ainoan koiran elämään totutteleva Jaro saa hetkeksi kaverin.
Talvella käytiin Luna-galgoa ja Suvi-greytä morjenstamassa ja koirien kanssa metsässä juoksemassa. Jaro ja Luna tulivat hyvin juttuun ja nyt odotan maaston sulamista että päästäisi Lunan ja Suvin luokse taas leikkimään ja riekkumaan. Eipä tarvitse itse liikkua juuri lainkaan kun vinttikoirat pistää tassua toisen eteen ja saksalainen pihavahti yrittää pysytellä perässä!
Talvella käytiin Luna-galgoa ja Suvi-greytä morjenstamassa ja koirien kanssa metsässä juoksemassa. Jaro ja Luna tulivat hyvin juttuun ja nyt odotan maaston sulamista että päästäisi Lunan ja Suvin luokse taas leikkimään ja riekkumaan. Eipä tarvitse itse liikkua juuri lainkaan kun vinttikoirat pistää tassua toisen eteen ja saksalainen pihavahti yrittää pysytellä perässä!
Keskiviikkona Jarolla on aika rokotuksiin. Ja minä ja isä viedään se sinne, voi Jaro-parkaa kun joutuu minun kyytiin, suoritan siis ajokorttia opetusluvalla. Saapa nähdä onko meillä tuloksena takalasin vai etulasin sisäpuolelle liiskaantunut koirapannukakku! No eipä sentään, ihan hyvä kuski olen :-)
Helmikuussa sain muuten uuden kameran, Canon EOS 1100D! Valokuvaus on jo useamman vuoden ollut tärkeä harrastus ja on mukava että saatiin vähän parempi väline sen harjoittamiseen. Putkenahan tuossa on kittilinssi 18-55mm mutta kuulinpa huhupuhetta että kesän kynnyksellä hankittaisi ulottuvampi zoomi jos hyvin käy!
Lopuksi vielä kuvia!
^ Nämä kuvat otettiin palmusunnuntaina. Jaro pääsi pitkästä aikaa vetopuuhiin, kun tuollainen epäilyttävä kyytiläinen (pikkuveli) ilmoittautui vapaaehtoiseksi kuskiksi. Lisäksi tuossa on todistusaineistoa siitä että ollaan me aina välillä treenattu tokoakin.
Jaro kirmaa, ettei vaan jää matkasta!
Siinäpä vielä pari kuvaa papasta, tuollaisena minä sen aina muistan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti