maanantai 28. toukokuuta 2012

Irovideo


Viikonloppuna päätin pitkästä aikaa askarrella videon. Aluksi ajattelin tehdä kokoomavideon Jaron keväästä. Mutta sitten törmäsin koneella liikuttavan suloisiin Iro-videoihin ja tuli suuri tarve koota muutama kaunis kuva ja videoklippi videoksi. Taustamusiikkina on äärettömän kaunis kappale "Hyvää matkaa" jonka esittää Mirja Poikkeus. Kyynel vieri poskelle kerran jos toisenkin videota tehdessä ja valmista videota katsoessa.

Tässä linkki videoon


tiistai 15. toukokuuta 2012

Naisseuraa ja Tampere KV


Meillä majaili reilu viikon ajan hurmaava saksanseisojaneitonen nimeltä Moona. Tänä aamuna isäntänsä kävi hakemassa koiran kotiin, Moona tuli meille viime viikon keskiviikkona isäntäperheen loman ajaksi. Ensimmäinen ilta ja päivä oli ikävöintiä ja uikutusta. Sitten rauhotuttiin ja asetuttiin taloksi. Ja Moona todellakin toteutti kehoitusta "Ole kuin kotonasi". Tuo suloinen sydäntenmurskaaja voisi olla halittavana ja rapsutettavana vaikka maailman tappiin asti. Se on koko ajan menossa mukana, valvoo ruuanlaittoa, dataa mun kanssa ja seuraa silmä tarkkana lätkää ja Taru Sormusten Herrastakin katsottiin yhdessä.

Jaron kanssa Moona tulee loistavasti juttuun, onhan nuo jo aiemminkin tavanneet. Jaroa tosin taitaa pikkuhiljaa alkaa tympimään se että sen rooli yksinoikeutettuna koirana on hetkellisesti viety.
Mutta on Moonasta seuraakin ollut paljon Jarolle, onpahan joku joka innostaa Jaroakin juoksentelemaan ympäri metsiä ja piristään arkea.
Moona on todella hyväkäytöksinen ja tottelevainen koira. Lenkillä tulee käskystä luokse ja jättää mielenkiintoisten hajujen seuraamisen vaikka onkin ihan toimiva lintukoira. Peruskäskyt on opetettu hyvin, ei näin helppoa koiraa olekkaan!

Pariskunta
Sunnuntaina käytiin sitten korkkaamassa asuntoautoilukausi Tampereella koiranäyttelyissä. Moona tuli tottakai mukaan. Sillä aikaa kun minä ja sisko oltiin Jaron kanssa näyttelyissä niin Moona kierteli Tampereella meidän perheen kanssa. Oli kuulemma keräillyt paljon ihastelijoita ja rapsuttelijoita perheeni kanssa liikkuessaan. Eikä kyllä ihmekkään, ei noin iloista koiraa voi olla olemassa. Tuntuu että sen häntä ei ikinä lopeta heilumista ja sillä on huulillaan koko ajan kestohymy!

Näyttelyissä tuomarina oli Juha Putkonen. Jarolle tuli häneltä taas EH kuten viime näyttelyssä Jyväskylän KVssa. Kilpailuluokassakin käytiin pyörähtämässä, tuloksena AVK3 eli viimeinen.

Liikekuvia Tampereelta.

Arvostelu:
"Black & tan. Hyvänkokoinen, mittasuhteiltaan oikea, tänään turhan hoikassa kunnossa esitetty. Hyvä pään sivuprofiili. Hieman alas kiinnittyneet korvat. Keskiruskeat, pyöreät silmät. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Pyöreäkylkinen mutta lihasmassaton rintakehä. Kiitettävästi kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä karvapeite. Vaaleat tan-merkit. Vapaat, yhdensuuntaiset takaliikkeet. Riittävä taka-askeleen pituus. Esiintyy hyvin."


Arvostelu oli siis todella hyvä ja kattava, on aina mukava kun saa oikeasti koko lomakkeen pituudelta tekstiä eikä niitä yhden rivin arvosteluita joita olen joiltain tuomareilta nähnyt saatavan.
Näyttelyn jälkeen käytiin Härmälän leirintäalueella katselemassa ja maalaiturilla tiirailemassa maisemia. Kotimatkalla pysähdyttiin Jämsässä syömään jäätelöä ja keittämään pannukahvit asuntoauton kaasuliedellä. Kävin koirien kanssa samoilemassa metsässä ja tarkkailemassa junaa joka puksutti ohi.
Moona on aika näppärän kokoinen asuntoautokaveri, koko matkan Jämsästä Muurameen se nukkui pienellä kerällä asuntoauton penkillä ja kotiin päästyään lähti Jaron kanssa pihalle kuin omaan kotipihaan olisi tullut.


Joillekin muillekin olisi maistunut jäätelö...

Koiranpentuilme
Like a boss