I think I would have missed you even if we never met

Patu on ollut meillä vasta alle pari viikkoa, mutta jo nyt tuntuu siltä että se olisi ollut täällä aina. Se on kotiutunut tänne käsittämättömän hienosti, ulkopuolinen ei tänne saapuessaan varmaan uskoisi että tässä vasta tutustutaan toisiimme ja aloitellaan yhteistä elämää.

Lenkeillä en ole enää aikoihin pitänyt hihnaa mukana, Patu kulkee vapaana todella hienosti. Hihnassa se pyrkii edelleen vetämään, mutta vapaana kulkee moitteettomasti vierellä. Tosin annan sen yleensä juosta vapaana vailla käskyä, se ei kuitenkaan kauas lähde ja tulee omia aikojaan luokse jos käykin vähän kauempana. 

Kerroinkin aiemmin että Patu ei viihtynyt aitauksessa kovin hyvin, vaan haukkui ja ulisi siellä siinä määrin että jopa naapurin huonokuuloinen mummo (maaseudulla naapuri tarkoittaa sitä että välimatkaa on alle kilometri) olisi voinut herätä siihen mekastukseen. Ja tuossa yhtenä päivänä arvokas herra Patrik 7v oli nakertanut tarhan porttia...

Sen sijaan irrallaan Patu pysyy hyvin. Meidän pihaahan ei ole aidattu ollenkaan, mutta Patulla ei ole ollut minkäänlaisia intressejä karkuun lähtemiseen. Se nukkuu keskellä nurmikkoa tai autojen vieressä, joskus myös edellisten hovawarttien vakkaripaikalla kuistilla.

Patu has been staying with us for less than two weeks now but i already feel like he would have been here for always. He has settled unbelievably well. If someone outsider came here they wouldn't believe that we're just getting to know each others and beginning our life together.

I haven't had a leash with me on walks for long time now, Patu stays close very well. While being on leash he still tends to pull but without leash he walks right next to me. I usually let him run as freely as he wants because he won't go far. And even if he will, he comes back without calling him.

I told you about that Patu doesn't get on well in his fence. He barks and howls so loudly that even the poorly hearing grandma from next door (here on countryside 'next door' means that distance between us is less than one kilometer) would wake up. And one day this respectable old man gnawed the gate of his fence...

But when he is loose, he is just fine. He stays in our yard. Our yard isn't fenced but Patu has absolutely no interest in leaving it. He sleeps on grass or next to out cars. Sometimes he sleeps on the porch, that's the place where our previous hovawarts liked to sleep.

14.7. käytiin Uuraisilla match showssa. Patu on käynyt edellisen omistajan kanssa kolmesti näyttelyissä, kahdesti se oli ROP-pentu ja kerran EH. Nykyäänhän se ei voi enää käydä näyttelyissä, kun se on leikattu.

Patu oli hienosti kehässä ja sen ulkopuolella, olin kovin ylpeä sen käytöksestä. Lopulta se oli hienosti PUN4!

On July the 14th we went to match show (That's what we call unofficial dog shows) to Uurainen. Patu has participated in three dog shows with the previous owner. He's been BOB-puppy twice and once he got VG. Nowadays he can't participate in official shows because he's castrated.
Patu acted very well inside the ring as well as outside the ring and I was very proud of his behavior. He was the 4th of his class.

Eilen korjailtiin isän kanssa mun autoa ja Patu oli koko ajan reippaana auttamassa. Kun lähdettiin kahvitauolle, ei kiinnitetty huomiota siihen että Patu jäi ulos. Se on muutenkin niin huomaamaton kaveri. Tultiin kahvilta jatkamaan projektia ja sillä aikaa kun isä hitsasi, istuskelin toisen auton avonaisessa peräkontissa. Äiti kysyi että onkos sitä koiraa näkynyt, iskipä mullekin mieleen että ei ole sitten kahville menon jälkeen. Minä huusin koiraa kerran kovaan ääneen, ja samalla mun takaa, volkkarin takapenkiltä nousi tämä väsynyt kaveri

Yesterday I helped my dad with fixing my car and Patu stayed there, helping us. When we took a break to drink some coffee, I didn't even pay attention to that Patu was still out. He's so invisible and easy dog. When we came back, I sat in the trunk of our other car while dad welded my car. Mom came by to ask if we had seen the dog and suddenly I realized that I hadn't seen him after leaving for coffee. So I called him very loudly and at the same time this tired fella stood up from the back seat of my family's Volkswagen

Sen jälkeen kun oltiin lähdetty sisälle ja auton peräkontti oli avoinna, se oli könynnyt sitä kautta takapenkille. Olipa ainakin rauhallinen nukkumispaikka.

After we had gone inside and left Volkswagen's trunk open, he had climbed there and from there to backseat. At least he had a peaceful place to sleep in. In afternoon I went to see if he's still there and there he was

Ja kymmenen minuuttia myöhemmin...
And ten minutes later...

Kuinkahan järkevää tämä koiratouhu onkaan... Ulkona sataa vettä ja yöllä ois töitä, silti suuntaan kohta mätsäreihin!
I wonder how sane this whole dog hobby is... It's raining now and I have to go to work this night. And I'm still going to match show today!

It's a beautiful day

Aamulla tulin töistä joskus viiden paikkeilla. Päästin Patun ulos ja lähdettiin samalla käymään pienellä aamulenkillä, äiti käyttäisi sen kuitenkin parin tunnin päästä kunnollisella lenkillä.

Juoksenneltiin pellolla, Patu nouti heittämääni lelua ja kävi välillä haistelemassa jänniä hajuja. Luoksetulo on päivä päivältä varmempi, nyt se jo suorastaan syöksyi päälle.

I came home from work about 5 a.m. I let Patu out and we went for a walk, only a short one because my mom would walk him again in a few hours.

We ran on field. Patu fetched the toy I threw and sniffed the interesting smells. When I call him, he comes back faster every day. Now he actually ran on me.

Lenkin jälkeen menin nukkumaan ja heräsinkin kunnolla vasta puoli neljän aikaan. Iltapäivällä lähdettiin sitten Jyväskylään. Mentiin koirapuistoilemaan, koska olin aika kiinnostunut tietämään, miten Patu käyttäytyy toisten koirien kanssa.

After walk I went to bed an woke up 3.30 pm. in the afternoon we went to Jyväskylä. We went to dog park because I was curious to know how Patu behaves with other dogs.

Puiston portilla nähtiinkin yllättäen tuttuja, kaveri koiransa kanssa. Oltiin menossa puistoon, mutta Patu rähisi jollekin nöffille aitan läpi, ja päätettiin odottaa kunnes nöffi lähtisi. Patu leikki puiston ulkopuolella innoissaan kaverin sekarotuisen kanssa.

At the gate we met my friend with her dog, I had no idea about that they'd be there. We were just about to enter the park but Patu brawled to some newfoundland dog through the fence and we decided to wait until the dog would leave. Patu played with my friend's mixed breed dog while we waited outside.

Patu  & Minni

Patu oli puistossa todella nätisti! Siellä oli parhaillaan ainakin 14 koiraa yhteensä ja se tuli toimeen kaikkien kanssa. Oli hienoa huomata että kaikenkokoiset urokset ja nartut kelpasivat sille seuraksi. Myös ihmisiä se kävi moikkaamassa omasta tahdostaan. Enimmäkseen se juoksenteli yksinään, mutta välillä juoksi nuorempien kanssa ympäri aitausta ja leikki.

Patu behaved very well! At one point there was at least 14 dogs and Patu came along with all of them. It was great to see how he came along with big dogs, small dogs, males and bitches. He also went to greet other people. Mostly, he ran alone but sometimes he even ran with younger dogs and played with them.

Kotimatkalla käytiin uimassa. Patu hyppäsi pari kertaa laiturilta järveen lelun perässä ja kerran se tipahti  kanssa.

On out way home we went to swim. Patu jumped into lake after the toy I threw for him. And once he fell of the dock too.

Kotiutumista

Patu on kotiutunut hienosti. Se on kyllä siitä mukava eläin että sitä ei ihan hirveästi kiinnosta täällä sisällä mitä ihmiset hommailee, se lähinnä nukkuu ja havahtuu vaan ruoan tuoksuun ja ulko-oven ääneen. Se nukkuu mielellään omissa oloissaan lattialla.

Patu has settled down very well. It's nice that he isn't interested in what people do in the house. He mainly sleeps and only wakes up when he smells food or hears door opening. He likes to sleep on the floor and be alone.

Kun Patu tuli meille, se oli aika kova vetämään hihnassa. Komentoja se ei oikein kunnioittanut ja olisi vaan halunnut vetää hihna kireellä ilman erityistä syytä. Eilen taas kuljin sen kanssa koko lenkin ilman hihnaa ja tänä aamuna samoiten. Kyllä se kuuntelee kun sille päälle sattuu, lähinnä se on tottunut siihen että sen ei tarvitse kuunnella, välillä se nuuhkii ihan tyytyväisenä hajuja parin metrin päässä häntä heiluen ja lähtee kauemmas vaikka sille mitä sanoisi. Mutta kyllä se luokse tulee, kun osaa houkutella ja innostaa sitä oikein.

When Patu came to us in first place, he pulled on leash. He didn't listen the commands and just wanted to pull without any reason. But yesterday was different. We walked all the way without leash as well as today. He listens when he wants, he's used to not having to listen. Sometimes he sniffs interesting smells only a few meters away from we and then leaves, no matter what I say to him. But he comes back, if you know how to call ans excite him.

Täällä sille on alettu asettamaan vähän erilaisia rajoja, joihin se ei ole vielä tottunut. Sille oli esimerkiksi aikamoinen shokki, että se ei päässytkään pakoon harjaamiselta, vaikka se kuinka lähti paikalta ja näytti surkealta ja vikisi. Tänään sain isin pitämään sen maassa tiukassa otteessa, kun harjasin ja leikkasin mielettömiä takkuja. Alun rimpuilusta ja huutamisesta ei ollut mitään apua, vaan se joutui alistumaan kohtaloonsa. Lopulta kävi niin, että kun isi päästi sen irti, se jäikin paikalleen makaamaan. Se ei tiennyt, mitä seuraa siitä että se lähtee pois. Ei se ymmärtänyt "vapaa" käskyn ideaa.

We have set him boundaries, in which he hasn't accustomed yet. For example, it was bit of a shock for him when he couldn't escape from being brushed despite the fact that he ran away, looking sad and whined. Today my dad kept him tightly in place on the floor while I brushed and cut some big knots. It wasn't any help that he struggled and screamed, he had to stay put and surrender. Eventually, when dad could let him go, he still lay down on the floor and didn't run away. He wasn't sure about what'll happen if he leaves. He didn't understand the meaning of "Come on, you can go now!"

Tässä on Patun uusia kavereita, niitä se käy moikkailemassa aina kun mennään lampolan ohi kotiin tai lenkille. Nämä lampaat ja vuohet eivät siis ole meidän, vaan naapurin.

Here's some of Patu's new friends. He greets them every time we pass the sheep barn. Our neighbor owns these sheep and goats.

Puuha-Patu

Patun ensimmäinen ilta ja yö uudessa kodissa meni uuteen paikkaan ja uusiin sääntöihin totuttelun merkeissä. Illalla se viihtyi paljon omissa oloissaan ja kävi välillä moikkaamassa ihmisiä. Ei se ottanut sen suuremmin kontaktia meihin. Illalla vietiin se aitaukseen nukkumaan. Sehän oli sisäkoirana eläneelle Patulle aikamoinen kulttuurishokki. Sisälle asti kuului kun se ulvoi aitauksessa. Ei sitä kauaa kestetty, vaan päästettiin se suosiolla sisälle nyt ensimmäiseksi yöksi. Aamulla äiti haki kopista Patun viltin, jonka se sai edellisestä kodista mukaansa. Koira oli päättänyt laittaa sisustusta uusiksi miehen tapaan, kun viltin keskelle oli askarreltu hyvän kokoinen reikä.

Patu's first night in his new home was spent by getting used to new place and new rules. He spent most of the evening by himself and only stopped by to greet us. He didn't make contact with us. We took him to  fence. And that was bit of a shock for Patu, who has always lived indoors. We heard him howling out there and let him in for the first night, no one could have stood that noise. This morning my mom went to get Patu's old blanket from dog house. Seems like Kunto wanted to do a makeover for his home, there's now a huge hole in his blanket.

Aamulla käytiin ulkona ensimmäistä kertaa niin, että Patu oli irrallaan. Aika nätistihän se oli, kierteli nuuhkimassa kissojen hajuja ja tutustumassa uuteen reviiriin. Heittelin sille lelua pellolla ja se haki sen joka kerta yhtä mielellään ja viskasi eteeni, vaatien uutta heittoa.

We went out for the first time with Patu off-leash. He behaved well, sniffed the smell of cats and explored his new territory. I threw his toy on field, he fetched it happily every time and gave it to me, waiting for me to throw again.

Äsken Patu tutustui kunnolla kissoihin. Se on varmaan ensimmäinen meidän koirista, joka osasi olla heti ensikohtaamisella todella nätisti. Minni jopa puski päätään sen kuonoa vasten, ja koira nuoli sen korvaa. Ninja yritti näyttää isolta ja kipitti pakoon selkä kaarella ja sähisten. No jaa, eiköhän sekin pian taas totu siihen että talossa on taas koira.

Patu and cats met just a moment ago. Patu must be the first dog we ever owned, who behaved extremely gently at the first meeting. Minni even rubbed her head on Patu's nose and Patu licked her ear. Ninja tried to look big and arched his back and hissed while running away. Well, I'm sure it won't take long before he gets used to the fact that we have dig again.

When life gives you lemons...

Enpä tänä aamuna vielä tiennyt että illalla meidän perheessä olisi yksi jäsen enemmän. Tulin aamupäivällä kotiin reissusta ja porukat kyselivät, mitä meinaan tänään tehdä. Vastasin että todennäköisesti katselen kasan elokuvia. Siihen tuumasivat, että lähtevät varmaan itse sitten katsastamaan yhden koiran...

This morning I had no idea about that to night our family would have one more member. I came home this morning and mu folks asked what was I going to do today. I said that I'd probably watch a pile of movies. And they said that if that's so, they'll have to go alone to check out some dog...

No tottakai olin mukana sitten kun iltapäivällä ajeltiin Keuruulle. Matkalta ostettiin kotimatkalle eväitä ja koiralle nameja.

Well, of course I was in! On our way to Keuruu we stopped to buy snacks for out way home and biscuits for dog.

Perillä meitä odotti ilmoituksen mukainen 7-vuotias musta leikattu hovawarturos nimeltä Patrik, kavereiden kesken Patu. Se vaikutti kovin reippaalta ja innokkaalta ja kovin tutun hoffimaiselta tervehtiessään meitä komealla haukulla häntä heiluen. Kuunneltiin omistajien kertomuksia koirasta ja kyseltiin mitä mieleen juolahti, kaikki vaikutti tosi hyvältä. Sitten mentiin ulos, jotta saataisi vähän kuvaa siitä, miten se liikkuu ja miltä se rakenteellisesti vaikuttaa.

When we got there, we saw the 7-year-old castrated black male-hovawart called Patrik or Patu. He seemed very brisk and avid, and also very hovawart-y when he greeted us with loud bark and waving tail. We sat down and listened what the owner had to say about the dog ans asked them questions, everything seemed alright. Then we got out to see how the dog moves and how does his built look.

Ja niin siinä kävi, rahan nostoon piti lähteä! Kirjoitettiin paperit ja saatiin mukaan kasa tavaraa ja pusseittain ruokaa. Edelleenkin olin vähän pyörällä päästä kun käveltiin autolle uuden perheenjäsenen kanssa. 

And because things went that way, dad had to go and raise some money form an ATM. We signed the papers and got a huge pile of Patu's stuff and food with us. I was still a bit dizzy when we ealked to car with our new family member.

Edellinen omistaja luopui Patusta, koska sille ei enää riittänyt aikaa. Lisäksi edessä oli muutto, ja koiran kannalta oli parempi päästä toisenlaiseen paikkaan asumaan.

The previous owner gave him away because they didn't have enough time for him. And they're moving out so it was better for the dog to get to different place.

Damirazin Finalisti "Patrik"/"Patu"

Tässä vielä kuvia kotimatkalta ja iltalenkiltä. Oli aika jännittävää kun Patu kohtasi lampaita ja vuohia ensimmäistä kertaa ja metsässäkin oli mielenkiintoisia hajuja ihan hirmuisesti. Nyt se asettui sitten nukkumaan sisälle, ajettuaan vähän aikaa Ninjaa takaa.

And here's some pictures of our way to home and walk tonight. We had a exciting walk, Patu met sheep and goats for the first time and there was so many interesting smells in woods. Now he settled down and sleeps, after chasing Ninja.

Mitä nyt?

Blogin tulevaisuus mietityttää.. En haluais vallan hyljätä tätä alle vuosi sitten perustamaani blogia, mutta tällä hetkellä kirjoituksen aiheet on vähän vähissä. Ehkäpä jatkan kirjoittelua meidän kissojen epäjännittävästä elämästä siihen asti, kunnes ehkä olisi jotain muuta kirjoitettavaa.. ;)

Tein myös semmoisen siirron, että siirsin edellisten koirien aikaisesta blogista kaikki julkaistutu tekstit tähän blogiin. Välillä on ihan kiva lueskella muutaman vuoden takaisia mietteitä ja silloisia koirakuulumisia.

I'm a bit worried about the future of this blog.. I don't want to fully abandon this blog because I started it only less than a year ago. Nut now I'm running of the subjects. Maybe I'll keep writing about my cats' uninteresting life till I'll have something else to write about.. ;) 

Tässä jokunen tämänvuotinen kuva Ninjasta
Some pictures of Ninja, taken this year

Ja kuvia myös Minnistä
And pictures of Minni too

Katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan

Täällä Pohjantähden alla

korkeimmalla kukkulalla

katson kauas kaukaisuuteen

tulet uniin uudestaan.

Täällä Pohjantähden alla

taivas täyttyy purppuralla

siitä suojakseni peiton

minä itselleni saan.

Ja alla Pohjantähden

minä tulen

minä lähden

ja vain Pohjantähden nähden

itken vuokses kyyneleen.

Täällä Pohjantähden alla

murheita on laulajalla

täällä kuu kumottava

on myös alakuloinen.

Täällä Pohjantähden alla

hiipii sieluun asti halla

ja tunteet tappamalla

rikki repii sydämen.

Ja alla Pohjantähden

minä tulen

minä lähden

ja vain Pohjantähden nähden

itken vuokses kyyneleen.

Täällä Pohjantähden alla

korkeimmalla kukkulalla

katson kauas kaukaisuuteen

tulet uniin uudestaan.

Täällä Pohjantähden alla

taivas täyttyy purppuralla

siitä suojakseni peiton

minä itselleni saan.

Petri Laaksonen - Täällä Pohjantähden alla

Sonorian Figaro 5.1.2008-1.7.2013

Mä annan sut pois

Mä päästän sut pois

Vaikka sattuu

Sä annat mut pois

Sä päästät mut pois

Kaikkeen tottuu

Hymyillään vaan

Ei oo muutakaan enää antaa

Luovutaan toisistamme hiljaa

Enpä olisi viime elokuussa uskonut että joudun näin pian kirjoittamaan uuden muistokirjoituksen. Oltiin juuri selvitty monenlaisista alamäistä. Viime vuoden maaliskuussa jouduimme lopettamaan 11-vuotiaan Iro-hovawartin, jota vanhuus ja sen tuomat vaivat alkoivat haitata niin paljon että oli pakko päästää herra kärsimyksistään. Vain muutama viikko sen jälkeen Vinku-kissa kuoli todennäköisesti myrkkyyn. Elokuussa 5-vuotias Jaro-hovawart lähti luotamme aivan liian aikaisin ja täysin yllättäen, kesken iltalenkin todennäköisesti sydänkohtauksen takia.

Elokuun lopulla meidän elämää saapui ilahduttamaan iloisin ja energisin koira jonka olen koskaan tavannut. Kunto valloitti meidät ensinäkemällä, se oli mahdottoman kiltti ja reipas. Sen häntä heilui aina ja se hymyili aina niin leveästi että aivan liian pitkä kieli roikkui ulkona ja keppien jyrsimisen kuluttamat kulmahampaat vilkkuivat huulten takaa.

Minulla oli paljon suunnitelmia Kunton kanssa. Se oli niin reipas ja aina valmis tekemään kaikkea, että sen kanssa oli ilo oleskella ja harrastella. Käytiin ensimmäisissä mätsäreissä samana viikonloppuna kuin Kunto tuli meille. Se oli yksi parhaimmista koiratapahtumista mitä muistan, Kunto hyppeli ja laukkaili kuin villivarsa kesälaitumella ja roikkui hihnassa. Punaisten kehässä annoin sille pallon suuhun, silloin se laittoi korvat keskittyneesti takaviistoon ja ravasi ulottuvalla askeleella kuin mikäkin näyttelykoira. Ja me voitettiin palkintoja! Kunto oli niin iloinen ja hassu koko ajan, että itsellenikin jäi kestovirne naamalle koko päiväksi. 

Kunto oli aina valmis tokoilemaan. Sille pelkkä tokoilukin oli palkka itsessään ja se todellakin nautti siitä kun sai treenata. Se antoi aina sata prosenttia ja vähän enemmänkin.

Loppuvuodesta kävimme myös möllitokossa. Kunto oli siellä kuin kotonaan, sillä oli niin paljon virtaa että sen kaiken keskittäminen pelkkiin liikkeisiin oli jo haaste itsessään. Mutta niin me vaan saatiin ALO1 ja olin täynnä itseluottamusta, kerrankin minulla oli koira jonka kanssa ajatukset menivät yksiin ja jota osasin lukea täydellisesti.

Ennen joulua alettiin huomata että Kunto ontuu välillä. Se kevensi oikeaa etujalkaansa ja välillä piti sitä kokonaan ilmassa. Ei huolestuttu vielä, ajateltiin että olisihan se ihme jos tuolla hyppelyllä ja riekkumisella se ei joskus venäyttäisi itseään. Mutta sitten se ongelma vaan jatkui. Tammikuussa käytiin eläinlääkärillä ja röntgenissä. Siellä havaittiin jotain pientä muutosta niin olkanivelessä kuin kyynärnivelessä. Saatiin ohjeeksi kipulääkkeiden antoa ja rauhallista liikuntaa. Mutta ongelmat jatkuivat, ja seuraavaksi meidät ohjattiin toiselle eläinlääkärille. Siellä kuvattiin lähes koko koira, ja löydettiin mm ahdas nikamaväli selästä. Nivelten pienet muutokset eivät aiheuttaneet huolta, ne eivät kuulemma selittäisi niin huomattavaa ontumista. Mutta ontuminen jatkui koko kevään ja kävimme pari kertaa eläinlääkärillä saadaksemme kipulääkkeitä. Lisäksi käytiin fysioterapiassa kolme kertaa. Osa koiran jumeista saatiin siellä auki ja selän arka kohta lakkasi vaivaamasta myöskin. Lainasin hierontakirjoja ja sain fysioterapeutilta neuvoja kuntoutukseen ja aloin hieromaan Kuntoa päivittäin.

Kuitenkin jalan keventäminen yleistyi ja meidät ohjattiin olkanivelen tähystykseen. Siellä ei voitu tehdä mitään muuta kuin diagnosoida. Nivelrusto oli epätasainen ja olkalihaksen kiinnitysjänne ärtynyt, nivelen sivusiteet olivat myös ärtyneet. Meille ehdotettiin että tulevaisuudessa voitaisiin mennä nivel-leikkaukseen. Myöhemmin saatiin kuitenkin eläinlääkäriltä sellainen mielipide, että moiseen operaatioon ei olla ryhtymässä, sen hyödyllisyydestä tässä tapauksessa ei ollut takeita.

Kunto sai Cartrophen-pistossarjan jonka toivottiin hoitavan nivelrustoa ja vähentävän ärsytystä. Mutta mitään hyötyä ei havaittu.

Juttelin eläinlääkärin kanssa uudelleen, kun havaitsin että kipu oli nivelessä tai jossain sen lähellä. Saatiin samalle päivälle (10.6.) aika röntgeniin, aikomuksena kuvauttaa olkanivel uudelleen. Kuvista löytyi jotain uutta... Muutoksia olkaluussa. Niiden laadusta ei ollut tietoa, mutta eläinlääkärimme sanoi ettei kasvaimen mahdollisuutta voinut lukea pois. Saimme kipulääkkeitä ja palasimme kotiin, piti päättää mitä tehdään. Lähdetäänkö magneettikuvauksiin? Haetaanko toisen eläinlääkärin mielipide? Samalla huomasimme, kuinka Kunton vointi huononi vahvasta lääkityksestä huolimatta. Oikea etujalka oli ollut käytännössä käyttämätön jo viikkojen ajan, mutta muutamana viime viikkona en ollut nähnyt Kunton varaavan painoa jalalle edes pissalla käydessään, eilen se tasapainoili toisen etujalan ja toisen takajalan varassa.

Eilen tulin aamupäivällä kotiin yön ja aamupäivän kestäneestä työvuorosta ja äitini ilmoitti varanneensa Kuntolle uuden röntgenajan samalle iltapäivälle. Suunnitelmissa oli muutenkin ollut ottaa kontrollikuva ja katsoa, onko luun muutoksiin tapahtunut jotain kehitystä. Mentiin eläinklinikalle ja autoin hoitajaa kuvien ottamisessa. Kunto itki, kun asettui maate pöydälle. Kuvien tutkimiseen ei mennyt eläinlääkäriltä kauaa, tilanne oli harvinaisen selvä ja hän kutsui meidät katsomaan kuvaa näytöltä. Muutosta oli kolmen viikon takaiseen kuvaan verrattuna huomattavasti. Olkaluun epämääräinen kohta oli levinnyt laajemmalle alueelle ja luun väri oli omituinen. Niin nopeasti levinnyt luustosyöpä on ollut varmasti kivulias, tuntuu pahalta pelkästään ajatellakin niin nopeasti leviävää kasvainta.

Olen ollut jo pitkään valmistautunut siihen, että yhteinen aikamme Kunton kanssa jää lyhyeksi. Vaikka tein kaikkeni ja vähän enemmänkin saadakseni Kunton kuntoon, ei se vaan onnistunut. Lopulta väsyin siihen. Oli masentavaa haluta jotain niin paljon ja pyrkiä siihen, ja samalla koiran tilanne vain huononi. Väsyin ja ärsyynnyin eniten itseeni, kun purin pahaa oloani väärin ja vääriin asioihin.

Oltiin jo puhuttu vanhempieni kanssa siitä, että Kunto joudutaan ehkä lopettamaan. Olin lopettamisen kannalla itsekin, mutta samalla mietin kuumeisesti sitä, teinkö nyt varmasti kaikkeni? Olisinko voinut tehdä enemmän? Mutta viimeistään eilen, luustokuvan nähtyäni, tiesin että tässä tilanteessa voidaan tehdä koiralle vain yksi palvelus.

Niinpä eilen iltapäivällä kaivoimme kuopan koiratarhan viereen. Samaan paikkaan on haudattu Iro-koira ja Vinku-kissa. Aiemmin menehtynyt Nalle-koira lepää tontin toisella puolella, sekin metsän laidassa.

Hyvästeltiin Kunto pihassa. Sisko tarjosi sille makkaraa ja minä leikkasin talteen muutaman karvatupsun. Ja kerroin sille että kohta ei sattuisi enää. Kohta se pääsee sinne minne kipu ja kärsimys ei ulotu. Kunto keskittyi tohottamaan vinkupossuaan etsien, mutta tärkeintähän oli että sain sanottua sille sanat joita se ei kuitenkaan ymmärtänyt, mutta jotka merkitsivät minulle paljon.

Kunto hyppeli rakas, reissussa rähjääntynyt ja vinkumiskykynsä menettänyt, possulelu suussaan koiratarhaan. Vähän se ihmetteli kun isä kutsuikin sen pois sieltä. Ei tainnut Kunto tietää että nyt ei menty tarhaan kauppareissun ajaksi. Edessä olisi vähän pidempi matka. 

Sinne se Kunto pääsi, haudan lepoon possulelu kainalossaan.

Isä sytytti illalla kynttilän haudalle, se paloi vielä yölläkin tuulesta ja sateesta huolimatta. Tänään tein veljeni kanssa haudalle ristin ja liitin siihen syksyllä tarhan oveen tekemäni nimikyltin ja kaiversin toiseen laattaan syntymä -ja kuolinvuodet.

Kunto ehti olla meidän kanssa vain vähän aikaa. Mutta nämä kuukaudet tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kunto ei ollut koskaan pahalla päällä, se oli aina iloinen ja valmis toimimaan. Vaikka loppua kohden se tunti varmasti suurta kipua, se ei koskaan kohdistanut pahaa oloaan ihmisiin. Se ei koskaan haukkunut ihmisille, ei koskaan näyttänyt hampaita tai murissut. Jos se osoitti kipua, se uikutti ja itki sydäntä raastavasti, mutta koskaan se ei ollut pahantuulinen.

Kaikki jotka sen tapasivat, tuntuivat rakastuvan siihen. Ja Kunto rakasti kaikkia. En jaksa uskoa että tulen koskaan tapaamaan yhtä positiivista ja persoonallista lelujenkantajaa, työmyyrää ja ihmisen parasta ystävää.

Aina ei voi tietää onko aikaa

paljon vai vähän,

yht’äkkiä vain huomaa

se päättyikin tähän.

Kun sammuu sydän läheisen

on aika surun hiljaisen.