Autoilua ja kyläilyä

Allekirjoittanut tosiaan sai ajokortin keskiviikkoaamuna. Ja arvaahan sen että kun olen tätä koko pienen ikäni odottanut niin viime päivät on ajettu aika intensiivisestikin! Kunto on ollut mulla mukana joka kerta kun olen käynyt ajelulla.

Keskiviikkoiltana huristeltiin Kunton kanssa micralla ympäri Muurame ja Keljonkankaallakin. Ja Keljon Prisman parkkipaikalla otettiin pienet tokotreenit, siellä oli mullekin hyvä treenata suroaan kulkemista seuruussa kun oli hyvät viivat joita pitkin kävellä.

Torstaina käytiin sitten kaverin luona kylässä, Kunto oli autossa ja tuli pihalle moikkaamaan kaveria. Perjantaina käytiin ajelulla hakemassa sisko ja sen kaveri Muuramesta.

Eilen lauantaina tehtiin Kunton kanssa pidempi reissu. Lähdettiin täältä aamulla jo puoli 9 jälkeen ja haettiin Jyväskylästä serkku ja jatkettiin Hankasalmelle. Kunto matkusteli tapansa mukaan pitkin pituuttaan takapenkillä ja vaikka sille vieras henkilö tulikin kyytiin, hyvä kun koira edes päätään nosti ja reagoi.

Hankasalmella käytiin kylässä serkun mummon luona, Kunto oli tykätty vieras. Aluksi se ei teitenkään malttanut rauhoittua ja esitteli toki kaikki taitonsa kuten kenkien kuljettamisen huoneesta toiseen. Sitten se heittäytyi selälleen keskelle mattoa ja varmisti että kaikki huomaavat Hänet.

Seuraavaksi ajettiin serkun kotiin. Laitettiin Kunto edeltä menemään sisälle, enoni ei siis tiennyt että meillä on edes semmoinen koira, eikä se kyllä tiennyt että minäkään olen tulossa. Olohuoneesta alkoi kuulua lepertelyä ja lässytystä kun iso mies ihastui Kuntoon! Ja enon vaimokin lähti ulos ihan vapaaehtoisesti heittämään Kuntolle keppejä, voi sitä riemua kun Kuntolla oli niiiiiin paljon keppejä ja kaikki heitti niitä ihan vapaaehtoisesti!
Käytiin serkun ja Kunton kanssa lenkillä. Huomasin pullon ojan toisella puolella ja käskin Kunton hyppäämään sinne. Sinne päästyään annoin sille käskyn "Ota" ja se nappasi pullon suuhunsa ja tuli mun luo. Näppärä koira, sehän voisi alkaa ansaitsemaan omat ruokarahansa keräilemällä pulloja.

Papan luo ajettiin seuraavaksi. Kuntolla oli siellä iso maatila jossa se sai juoksennella vapaana. Ja pellolla se sai urheilla oikein kunnolla hyppelemällä itseään korkeammassa heinikossa risuja hakien.

Papan pellon laidassa on paikka, jossa on kaksi hautaa. Toisessa haudassa on äitin lapsuuden koira, samojedinkoira Dalla. Toisessa haudassa on meidän rakas Jaro-koira, joka kuoli elokuun alussa (Jaron tarina). Olihan se aika omituista kävellä ensimmäistä kertaa hautaamisen jälkeen Jaron haudalle. Ja kun mukana oli vielä uusi koira, tuli vähän omituinen olo. Mutta semmoista se elämä on, se tuppaa jatkumaan.

Siinä ne on, mun rakkaat <3 Jaron hauta vasemmalla ja Kunto vieressä.

Iltapäivällä käveltiin vielä pitkä lenkki ja Kunto alkoi jo osoittamaan väsymisen merkkejä. Vaikka koko lenkin ajan se jaksoikin kantaa samaa keppiä suussaan, mutta pikkuhiljaa näytti siltä että ehkä senkin energiavarat loppuvat joskus.

Illalla kun oltiin päästy kotiin, se poimi suuhunsa pehmolelupossunsa ja kämpi mun sänkyyn. Katsottiin olohuoneessa televisiota ja välillä kuului unista tuhinaa mun huoneesta, siellä ne possut koisivat tyytyväisinä.