Hoffen-Haus Ihringer "Iro" 10v !

Niin ne vuodet vierii, ihan uskomattomalta tuntuu että meidän pieni ja pörröinen Iro-pentu on jo 10v!

Ikä ei herraa paljoa paina, uskoo edelleen vakaasti olevansa nuori ja vetreä ja salaman nopea. Tosiasiahan on se, että Iro kipittää lenkillä omaa vauhtiaan, joskus hitaampaa ja joskus nopeampaa vauhtia. Juoksukisassa Iro jää tietenkin kakkoseksi pojalleen, ja sekös herraa ärsyttää. Siitä seuraa, että Iro haukkuu Jarolle niin kauan, että Jaro hermostuu ja rupeaa painimaan isänsä kanssa. Siitä taas seuraa tietysti, että heikompana osapuolena Iro jää alakynteen heti.

Ja kun ei muuten pärjää, Iro haukkuu niin kauan että Jaro ärsyyntyy ja lähtee omiin touhuihinsa. Ihailtava logiikka Irolla, perustuu hermojen pitkäaikaiseen venyytykseen, vahvoihin äänihuuliin ja huonohkoon kuuloon, jolloin oma haukku ei paljoa häiritse pappaa itseään :')

Toivottavasti meillä olisi vielä paljon aikaa Iron kanssa jäljellä :)

Tänään Iro sai lahjaksi possunkorvan, jossa oli leikkelemakkara ja juustoa. Lisäksi se pääsi aamulla jo äitin kanssa yksityislenkille ilman Jaroa. Myöhemmin käydään vielä yksityislenkillä synttäreiden kunniaksi.

Vetoa Siperian talvessa

Pienet paukkupakkaset on vähän rajoittaneet niin minun kuin koirankin treeni-intoa viime aikoina. Siinä -20'c pakkasessa vielä käytiin vetolenkillä ja tokoiltiin ahkerasti, mutta nyt kun on ollut kauan -30'c pintaan niin kummasti sitä treenaamista on vähennetty. Ja itsekin olen nyt viikon ajan ollut enemmän tai vähemmän flunssassa ja kipeenä.

Viime viikonloppuna olin Jaron kanssa kylässä kaverini Mirkan luona. Mirka oli tehnyt hienot vetoliinat ahkioonsa ja Jaro ja suomenlapinkoira Kassu pääsivät vetämään hienoilla liinoilla. Jäälle oli aurattu leveä väylä jota riitti vaikka kuinka paljon. Sääkin oli aurinkoinen ja mukava, pakkanenkaan ei haitannut.
Jaro ja Kassu vetivät pääsääntöisesti ahkerasti ja reippaasti. Yhden tappelun ne saivat aikaiseksi, eivät ne koskaan ole olleet mitään sydänystäviä. Sitä yhtä rähinää lukuunottamatta veto sujui oikein hyvin, Jarokin veti reippaasti laukalla, vaikka itse en ollutkaan kyydissä vaan jäin kauemmas ottamaan kuvia. Aluksi oli pientä vilkuilua taaksepäin, mutta suurimman osan ajasta sekä Jaro että Kassu vetivät mahdottoman upeasti.

Lauantaina tokoiltiin. Mirka otti Jarosta ja minusta tokokuvia, laitan niitä tähän tekstiin. Jaro seurasi todella kivasti silloin kun vauhti oli hidasta, uusi paikka ja uusi tilanne tietty vähän vaikuttivat Jaron tokoiluun, mutta täytyy sanoa että etenkin kuvista katsottuna Jaron kontakti näyttää jo oikein kivalta. Enpä viime keväänä olis uskonut että tästä koirasta saisin vielä koulittua tokokoiran. Käännöksetkin sujuivat suht hienosti, liikkeestä maahanmeno oli hitaanpuoleista mutta paranemaan päin.

Tuossa vielä video Jarosta ja Kassusta vetämässä ahkiota.

Arktinen vetokoira ja vähän tokoilevakin

Eilen kävin taas Jaron kanssa vetolenkillä. Tällä kertaa tehtiin pienempi lenkki, kun mukana oli myös Iro. Pihasta lähdettiin liikkeelle siten, että Iro veti meidän edesmenneen Nalle-hoffin vanhoilla länkivaljailla tyhjää kelkkaa ja Jaro veti faster-valjaillaan minua pulkassa. Kyyti oli reipasta, sen vaan sanon. Jaro on jo viimein sisäistänyt sen, että se voi vetää ilman että sen vierellä juostaan, alkuun päästyään ei meinannut jarruja löytyä koko koirasta. Iro veti reippaasti alkujärkytyksestä toivuttuaan ja alkoi jopa kiihdyttämään sen verran että piti hiljennellä vauhtia, ettei pappa onnistu satuttamaan itseään.
Lopuksi päästettiin Iro pälkähästä ja vaihdoin Jarolle länkivaljaat. Niillä vetäessä koko koira on ihan erilainen, sinisillä fastereilla Jaro saa ja vetää niin kovaa kuin haluaa ja pystyy. Länkivaljailla Jaro jolkuttelee tasaista ravia eikä yritäkään laukkailla ja vetää kovaa, se on mielestäni hyvä, sillä nuo alumiiniaisat voisivat teloa koiraa jos se oikein kovaa ja riehakkaasti innostuisi vetämään.


Tokoa ei olla nyt edes paljoa kotona harjoiteltu kun vetoa ollaan otettu melkein aina kun on mulla ollut aikaa. Ai niin, olihan meillä viime sunnuntaina ensimmäiset tokotreenit. Meidän tokotreenit on lähinnä arkitottelevaisuutta, mutta kyllä siellä myös niitä meidän tarvitsemia tokoliikkeitäkin on. Viime kerralla oli hyppyä, luoksetuloa ja suuntien harjoittelua. Tilanne oli Jarolle uusi, ja paikka ja koiratkin olivat ihan outoja. Jaro ei ollut ihan parhaassa vireessä, mutta kyllä se jotain innostui tekemäänkin. Tuli myös huomattua, että vieraissa paikoissa Jaro palkkaantuu paremmin leikkimisestä kuin nameista. Onnistuneen luoksetulon jälkeen Jaro tarttui maassa olleeseen hihnaan ja alkoi riekkumaan. Tartuin toisesta päästä kiinni ja riehutin koiraa hetken, se oli tavattoman iloisen näköinen.
Kun muut koirat suorittivat liikkeitä, otin Jaron kanssa seuraamista melkein umpihangessa kentän toisessa päässä, Jaro oli sen verran virkeässä tilassa että teki todella hienosti! En olisi uskonut että se vieraassa paikassa jaksaa keskittyä ollenkaan, mutta väärässä olin kuten tavallista. Hieno mies mulla!






Kuvat on meidän viime viikkojen vetojutuista ja vetovideo eiliseltä, tokovideo noin viikon takaa.

Tarinaa Irosta

Aiemmissa päivityksissä en vielä olekaan kertonut tästä meidän vanhemmasta koiruudesta, Irosta.
Iro, eli oikealta nimeltään Hoffen-Haus Ihringer on pian 10v täyttävä hovawart-uros ja meidän Jaron isä.


Iro on aikamoinen mammanpoika, pullasyöppö ja sohvachamppioni. Viettelee rauhallisia eläkepäiviä ja voi ikäänsä nähden hyvin. Lonkat on aikanaan kuvattu A:ksi ja edelleen Iro on ketterä ja notkea, tosin nopeudessa häviää Jarolle 100-0 mutta Iro on selvästi sitä mieltä että kun tarpeeksi kovaa komentaa poikaansa, se korvaa kaikki heikkoudet.

Iro on meidän koirien keskenäisessä arvojärjestyksessä vielä ykkönen, eikä pojilla ole koskaan ollut mitään suuria kähinöitä siitä, kumpi se johtaja onkaan. Jarolle tuntuu olevan ihan okei, että isäukko on vielä ykkönen.
Iron kanssa ei olla harrastettu virallisesti muuta kuin muutamissa näyttelyissä äiti on sitä käyttänyt. Parhaina tuloksina voidaan mainita 2x SERT. Kotioloissa Iro lenkkeilee ahkerasti pikkusiskoni kanssa ja vähän tokon tapaista ollaan myöskin kokeiltu. Syksyllä tehtiin koirille kerran makkarajälkeä, ja pohjattoman vatsan omaava Iro tykkäsi siitä kovasti.
Liityttiin tämän vuoden alussa Muuramen seudun kennelkerhoon ja nyt on tarkoitus käydä sunnuntaisin arkitottelevaisuus -treeneissä ja mahdollisesti myöhemmin muissakin kyseisen kerhon treeneissä. Irokin otetaan mukaan aina kun siskokin pääsee, onpahan vanhuksellakin jotain ajanvietettä tontin vahtimisen lisäksi.