Kissoja

Olen tässä blogissa tähän mennessä keskittynyt lähinnä koiraotusten elämään, mutta nyt kun on enää yksi pihavahti talossa, alan päivitellä myös kissojen kuulumisia ettei vallan autioidu tämä blogi.

Kissoista teen myös omat esittelysivut tuonne yläpalkkiin, niiden tiedot voi sieltä lueskella ja tutustua niihinkin :-)

Kuvia

Kuvia parempilaatuisina kuin täällä ja petsiessä löytyy osoitteesta: http://www.flickr.com/photos/mariellen-/

Olen kiitollinen kaikenlaisesta palautteesta, kritiikki on aina tervetullutta :)

Suunnitelmia

Nyt kun tämäkin vuosi on jo turvallisesti käynnissä niin voisin alustavaa kalenteria suunnitella tälle vuodelle.Tänä vuonnahan ei olla Jaron kanssa vielä missään kisoissa tai tapahtumissa oltukaan.

21.4.2012 Match show, Jyväskylä

24.4.2012 Match show, Muurame

29.4.2012 Match show ja möllitoko, Jämsä

1.5.2012 Match show, Jyväskylä

6.5.2012 Match show, Jyväskylä

13.5.2012 Tampere kv

19.5.2012 Match show, Hankasalmi

26.5.2012 Match show, Jyväskylä

27.5.2012 Match show, Jyväskylä

16.6.2012 Match show, Jyväskylä

16.6.2012 Möllitoko, Hankasalmi

28.7.2012 Tervakosken päänäyttely

Varmaan aika iso osa noista Jyväskylän mätsäreistä jää välistä, täytyy nyt katsoa kuinka moneen paikkaan me revetään toukokuun aikana.

Ja lopuksi piristystä perjantaihin, seura tekee kaltaisekseen vai miten se meneekään:

Kisatuloksia vaille TVA!

Vitsikäs otsikko, kyllä vain :-) Mutta kun tänään meillä oli huippumukavat kotitreenit. Alkuperäinen suunnitelma oli treenata pitkästä aikaa hyppyä. No mukava pieni keväinen tuulenviri päätti lennättää mun askartelemaa pahvista hyppyestettä ympäri pihaa ja päätettiin siirtää hypyn harjoittelu myöhemmäs.

Jarolla oli treenipalkkana iltaruoka (Jahti&Vahti-nappuloita) turvotettuina. Ja lopuksi se sai vielä ekstrapalkkana hauen rippeitä, ihmisten iltaruuasta jääneitä.

Pikkuveli toimi valokuvaajana sormet palellen Suomen hyytävässä kevätilmassa. Itse laitoin kameran asetukset kohdilleen ja pikkuveli räpsi kuvia minkä ehti.

Aluksi treenattiin seuraamista, se meni oikein mallikkaasti, ainoastaan perusasento oli aina sinne päin ennemmin kuin oikein. Täytyy alkaa taas sitä hiomaan, Jaron mielestä ei ollut eroa istuuko se vieressä vai puolen metrin päässä vinottain.

Sitten opeteltiin noudon alkeita. Aiemmin olen opettanut Jaroa laittamalla esineen sen suuhun ja toistelemalla käskysanaa. No tänään aloitettiin toisella lähestymistavalla. Naksuttelin aina kun Jaro teki edes pieniä elkeitä ottaakseen esineen kädestäni vapaaehtoisesti.
Tätä treenattiin tänään jo päivällä sisällä. Silloin puuvärikynä leikki noutokapulaa. Jaro tajusi idean todella helposti, aina kun se otti kynän suuhun -> naks -> palkkaa nassuun.
Oksan kansa kokeillessa meni myös hurjan hienosti. Jaro piti oksaa suussaan aina naksuun ja vapautukseen saakka. Ja jossain vaiheessa se otti oksan suuhun vapaaehtoisesti, sinkosi takatassuilleen ja otti sen suuhunsa vaikka en ollut käskenytkään. Olin positiivisesti yllättynyt Jaron viretilasta noutotreenissä, se oli ihan täpinöissään!

Lisäksi opeteltiin eteentuloa ja kaukoja. Jaro on maailman söpöin kaukoissa, sen istu-maahan ja maahan-istu vaihdot on todella nopeita ja onnistuneita. Seisominen on epävarmaa vielä, mutta ei ollenkan huonossa vaiheessa. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota tulevaisuudessa siihen, että saisi karsittua turhia väliaskelia vaihdoissa pois.

Ja kuten kuvitella saattaa, kivaa oli ja palkka maisui, iltapalaksi Jaro sai vielä jugurttipurkin lopun joka varmaan olisi tässä joku kaunis päivä lähtenyt liikkeelle purkistaan... Mutta Jarolle maistui!

Ja lopuksi pari kevennyskuvaa Jarosta ja oksasta. Kyllä se ainakin symppispisteitä saisi noudosta kokeessa, jos ei muita pisteitä heruisikaan! :-D

Taukoa taukoa...

Kyllä vain, elossa ollaan ja sitä rataa. Joku laiskamato on kyllä varmaan puraissut minua kun on ollut niin pirun hankalaa saada aikaiseksi bloggerin avaaminen ja uuden postauksen kirjoittelu.

Viime aikoina meillä on eletty vähän surullista aikaa, edellisessä postauksessa kerroinkin syyn. Mutta nyt Irolla on hyvä olla ja väittäisin että minullakin. Kun nyt tiedetään

että Iron ei tarvitse enää ikinä kärsiä, tuntuisi itsekkäältä toivoa että se vielä eläisi.

Mutta muuten meillä eletään ihan kuten ennenkin. Arki on tosin sen verran muuttunut, että Jaro saa enemmän liikuntaa ja huomiota. Nyt kun siskoni lenkkeilee Jaron kanssa sen sijaan että kävi lenkillä aiemmin Iron kanssa. Lisäksi 12-vuotias pikkuveljeni on alkanut viemään Jaroa lenkille. Koska Jaro on kuitenkin voimakastahtoinen ja fyysisestikin voimakas koira joka sinkoilisi mielellään autojen perään, se käy veljeni kanssa vain metsälenkeillä. Ja minäkin toki pyrin lenkkeilemään ja harrastamaan Jaron kanssa mahdollisimman paljon. Lukio vaan tuppaa viemään aikaa aika mukavasti, koulu loppuu nytkin neljänä päivänä viikossa kello 16:00. Onneksi sen jälkeen ehtii vielä iltalenkille. Kovin ruhtinaallisia juoksilenkkejä ei olla harrasteltu arkisin, minulla on tässä jaksossa ollut 8 tuntia koululiikuntaa viikossa, iltalenkki toimii mukavana palauttavana ja virkistävänä lenkkinä. Viikonloppuisin ollaankin sitten melkein pelkästään lenkkeilty, kun äiti lenkittää aamuisin silloin kun me aamu-uniset lapsukaiset vielä uinumme höyhensaarilla. Ja viime viikkoina on ollut todella upeita hankikelejä, jolloin tuntuisi silkalta vääryydeltä jäädä sisälle, kun ulkona on niin mieletön ilma ja voi vaan juoksennella ympäri peltoja eikä upota ollenkaan.

Harrastusrintamalla näyttää hyvältä. Muutama möllitoko on kiikarissa alkukesän ja kevään aikana. Ja villi unelma olisi korkata kisaura hoffien rotumestiksissä Tervakosken päänäyttelyn yhteydessä, mutta se edellyttäisi muutaman ongelman ratkeamista:
1) Luoksetulo. Jaro tulee hiipien ja löntystellen, harvoin vaivautuu laukkaamaan ja sivulle tulee vähän sinne päin. Nyt olen alkanut opettamaan sen eteentulon kautta. Jospa se saisi vähän intoa tähän touhuun. Huomenna treenataan tätä taas ruokapalkalla, ehkä se tästä alkaa muotoutumaan.

2) Jäävät liikkeet. Pitäisi saada maahanmeno nopeammaksi ja varmemmaksi. Hyvällä mallilla ollaan ja luulen että suurin ongelma olen minä itse, oletan koko ajan että ei se kuitenkaan jää maahan. No tuskinpa siitä sen parempi tulee jos jatkan tätä asennetta. Enemmän luottoa koiralle!
3) Hyppy. Talvella treenattiin hyppyä ja se menikin kuin unelma! Nyt pitäisi alkaa taas treenaamaan sitä. Talvitreenin tulos oli iloinen yllätys, ottaen huomioon että todellakin elin siinä uskossa että Jarohan ei hyppää. Voi koiraparkaa, ei ole ihmekään jos ei aina innosta, kun omistaja on valmiiksi jo pessimistinen.

Tampere KV onkin meidän tämän näyttelyvuoden aloittava koitos. Kovin montaa näyttelyä tuskin kierretään, Jarollahan on kasassa ne kolme SERTiä jo. Keskittyminen kohdistuu todennäköisesti tokoon ja BH-kokeeseen sekä mahdollisiin muihin lajeihin. Esimerkiksi vepeä ollaan innokkaasti menossa ainakin kokeilemaan kun kennelkerhomme sitä aikoo järjestää tänä vuonna. Sisko on lajista myöskin innoissaan ja tulee mielellään Jaron toiseksi ohjaajaksi.

Toukokuussa meillä on muutakin hupia tiedossa kuin Tampere KV, meille tulee reiluksi viikoksi kylään saksanseisoja Murronnevan Moona! Moonasta on kuvia Jyväskylä KV-postauksessani. Siellähän esitin Moonan hienosti rotunsa parhaaksi (ja ainoaksi). Jaro ja Moona ovat kyllä symppis pariskunta, on mukava että ainoan koiran elämään totutteleva Jaro saa hetkeksi kaverin.
Talvella käytiin Luna-galgoa ja Suvi-greytä morjenstamassa ja koirien kanssa metsässä juoksemassa. Jaro ja Luna tulivat hyvin juttuun ja nyt odotan maaston sulamista että päästäisi Lunan ja Suvin luokse taas leikkimään ja riekkumaan. Eipä tarvitse itse liikkua juuri lainkaan kun vinttikoirat pistää tassua toisen eteen ja saksalainen pihavahti yrittää pysytellä perässä!

Keskiviikkona Jarolla on aika rokotuksiin. Ja minä ja isä viedään se sinne, voi Jaro-parkaa kun joutuu minun kyytiin, suoritan siis ajokorttia opetusluvalla. Saapa nähdä onko meillä tuloksena takalasin vai etulasin sisäpuolelle liiskaantunut koirapannukakku! No eipä sentään, ihan hyvä kuski olen :-)

Helmikuussa sain muuten uuden kameran, Canon EOS 1100D! Valokuvaus on jo useamman vuoden ollut tärkeä harrastus ja on mukava että saatiin vähän parempi väline sen harjoittamiseen. Putkenahan tuossa on kittilinssi 18-55mm mutta kuulinpa huhupuhetta että kesän kynnyksellä hankittaisi ulottuvampi zoomi jos hyvin käy!

Lopuksi vielä kuvia!

^ Nämä kuvat otettiin palmusunnuntaina. Jaro pääsi pitkästä aikaa vetopuuhiin, kun tuollainen epäilyttävä kyytiläinen (pikkuveli) ilmoittautui vapaaehtoiseksi kuskiksi. Lisäksi tuossa on todistusaineistoa siitä että ollaan me aina välillä treenattu tokoakin.

Jaro kirmaa, ettei vaan jää matkasta!

Siinäpä vielä pari kuvaa papasta, tuollaisena minä sen aina muistan.

Hoffen-Haus Ihringer 26.2.2001-29.3.2012

Elämä antaa ja elämä ottaa. Nyt tästä maailmasta on lähtenyt parempaan paikkaan ihanin ja rakastettavin koira jonka olen ikinä tavannut. Iro oli luonteeltaan maailman miellyttävin. Se oli ihan epähoffimainen, ei ikinä sanonut sanaakaan vastaan. Mutta se oli myös ovela ja viekas, vanhemmiten siitä tuli todellinen keplottelija. Iro oli aina etsimässä porsaanreikää jonka kautta voisi juonia itsensä pois ikävyyksistä tai muuten vaan asioista joita se ei halua tehdä. Esitti höperöä ja vaivaista vanhusta aina korvien puhdistuksen aikaan tai kun piti lähteä yöksi ulos. Mutta kauppareissujen ajaksi pihaan jätettynä sinkosi välittömästi naapuriin varastamaan ruokaa siinä silmänräpäyksessä kun auton ajovalot katosivat näkyvistä. Iron edesottamuksille sai aina nauraa. Varsinkin vanhemmiten siitä tuli niin hyväntahtoisesti kuriton ja ovela, että ei sille voinut suuttua. Se ei ikinä tehnyt mitään kokeillakseen rajoja tai yrittääkseen kiivetä hierarkiassa ylöspäin. Se eli omaa villiä ja huoletonta elämää ja piristi pelkällä olemassaolollaan. Se sai vanhat ihmiset hymyilemään, kaikkia piristi aina sympaattinen vanhus joka jaksoi vaikeidenkin aikojen yli ja vanhen arvokkaasti.

Viimeiset pari vuotta ovat olleet ailahtelevia. Välillä oltiin pohjalla, tuntui että papan aika on jo ohi. Mutta aina se vaan ponnisteli eteenpäin ja viime viikkoinakin se oli nuoruuden voimissaan. Korvienväli sillä on aina ollut terve, vaikka ulkokuori olikin harmaantuntu ja iän myötä painunut, se oli aina henkisesti pojankoltiainen. Pari viikkoa sitten leikin Iron kanssa lenkillä ja me juostiin kilpaa lumisilla pelloilla. Ja viime viikon keskiviikkona lenkkeilin papan kanssa ja olin niin iloinen siitä etät niin se pappa vaan jaksaa.

Viime viikolla torstai-aamuna olin koirien kanssa lenkillä. Jaro juoksi ympäri metsiä kauriita etsien. Iro lopetti yhtäkkiä liikkumisen ja lysähti maahan. Se ei suostunut nousemaan ylös ja vinkui. Sain nostettua sen, ja se jatkoi matkaa tyytyväisenä. Käännyttiin kotiin, ajattelin että se on varmasti vaan aamukankeutta ja kyllä se siitä. Kouluun lähtöä valmistellessani kuulin eteisestä uikutusta. Iro oli puoliksi maassa ja puoliksi istumassa ja uikutti surkeasti. En saanut sitä ylös enkä alas. Lopulta se lysähti maahan. Lähtin kouluun ja ajattelin että illalla katson missä sillä on kipua.

Tulin isän kyydillä kaupungista kotiin iltapäivällä, äitiltä oli tullut isille viesti "Ikävä uutinen. Iro ei pääse ylös". Tunsin kylmiä väreitä ja tiesin että ratkaisun hetket ovat käsillä. Tiesin myös, että 11-vuotiaan koiran operoiminen on erittäin riskialtista ja paraneminen epätodennäköistä. Ja ymmärrän että ei ole järkevää sijoittaa suuria summia vanhan koiran operoimiseen, kun aikaa ei kuitenkaan olisi kauaa jäljellä. Ja kotiin saapuessani tiesin että ratkaisuja on vain yksi. Sillä näin Iron istumassa surkeasti maassa, se ei päässyt liikkumaan ja heilutti vain häntää apeasti ja piipitti. Nielin kyyneleeni ja menin sisälle. Isi ja pikkuveli menivät kaivamaan hautaa. Maa oli jäässä, mutta 12-vuotias pikkuveljeni halusi kaivaa kuopan. Hauta kaivettiin Jaron tarhan viereen, paikkaan josta näkee naapurin pihaan josta Iro vielä pari viikkoa sitten varasti mämmirasian ja kuljetti kotiin

Äiti tuli ilmoittamaan kun oli aika hyvästellä Iro. Voitelin vaalean voileivän ja laitoin päälle paljon juustoa. Iron luona kerroin sille kuinka paljon sitä rakastin, ja kuinka äärettömän tärkeä se minulle on. Kerroin että se saa pian lähteä paikkaan jossa se näkee vanhan ystävänsä Nallen. Ja jossa se saa käpertyä nukkumaan edesmenneen emonsa kainaloon. Kerroin että se paikka on sellainen jossa kukaan ei tunne kipua. Kerroin että siskoni rakastaa sitä enemmän kuin ketään. Sisko oli ulkomailla reissussa ja olen todella surullinen ettei hän saanut hyvästellä Iroa. Otettiin viimeiset valokuvat, hautasin kasvoni Iron turkkiin ja haistoin viimeisen kerran sen ihanaa tuoksua. Sanoin sille, että me nähdään vielä.

Menin sisälle Jaron kanssa. Katsoin keittiön ikkunasta kun isi kantoi Iron kuoppaan ja kuinka hän hyvästeli ja uskollisen ystävänsä. Katsoin myös, kun isä teki viimeisen palveluksen ystävälleen ja kuulin luotien äänet. Hautasin kasvoni Jaron turkkiin ja kerroin, että isikoira on nyt mennyt pois. Kävin vielä katsomassa viimeisen kerran Iroa. Se näytti nukkuvan. Silitin sitä ja sanoin "Hyvästi". Äiti, isi ja veljeni jäivät hautaamaan Iron. Minä menin sisälle ja kävelin alitajuisesti pianon luo. Etsin käsiini eräät tietyt nuotit ja aloin soittamaan "Jäähyväiset". Lauloin ja soitin ja itkin. Lauloin Irolle laulun ja toivotin sille hyvää matkaa.

Pikkuveljeni rakensi isin kanssa ristin. Illalla satoi räntää ja lunta. Iron haudalla paloi kynttilä.

Olin surullinen, mutta suuri kivi oli vierähtänyt pois sydämeltäni kun tiesin, että Iro on nyt paikassa jota kipu ei voi tavoittaa ja jossa sillä on aina hyvä olla.

2011 oli ja meni

Niin se vuosi vaan vierähti, hassu juttu kun aika vaan tuppaa kulumaan vaikkei sitä huomaa!

Mitähän meidän vuoteen tapahtui. Lyhykäisyydessään varmaankin näyttelyt, mätsärit, toko, vetoharrastus ja kaikki muu säätäminen siinä sivussa.

Tein tämmöisen nopean muokkauksen meidän näyttelyvuodesta, aika mukavasti meni kun muutamassa näyttelyssä vaan piipahdettiin.

Tokoa treenattiin ekaa kertaa ohjatusti ja se auttoi meitä hurjasti eteenpäin, tänä vuonna aiotaan jatkaa itsenäisesti tokoilua kun kyydin kanssa oli aina välillä ongelmia eikä sunnuntai-aamupäivinä oikein kiinnostanut aina lähteä tokoa vääntämään.

Vetovaljaat tilattiin ja niitä käytettiin ahkerasti kevättalvella. Syksyllä ei päästykään vetämään kun loppuvuosi oli niin ankea sään suhteen, lumi tuli kunnolla vasta vuodenvaihteen jälkeen ja tänään otliin ekaa kertaa tänä talvena potkuria vetämässä. Lisäksi länkivaljaat oli kovassa käytössä. Syksyllä tein niihin uudet remmit vanhasta hevosen rintaremmistä, siitä voisin joskus postailla. Nyt kelpaa taas vetää eikä varmasti mene poikki hihnat.
Keväällä olin kaverini Mirkan kanssa mökkeilemässä, mukana oli myös Jaro ja Kassu-lapinkoira. Tertattiin meidän valjakkoa useampaankin otteeseen viime talvena ja ihan eksoottista oli! Jaro ei ole ihan innokas vetohurtta muiden kanssa vetäessä ja yksinkin vetäessä meinaa välillä himmailla.

Viime vuonna tuli vietettyä enemmän aikaa muiden koirien kanssa. Jaron kanssa käytiin pari kertaa koirapuistoilemassa ja Mirkan luona yökylässä. Kesällä oltiin pari yötä Mirkan mökillä mahtavien ihmisten ja koirien seassa ja siellä tuli tutustuttua uusiin ihmisiin. Voisin nyt mainita vaikka Totti-tipsun omistajineen ja Aasa-eukun ja omistajan. Koirapiireistä voi ihan oikeestikin saada huippukavereita, myös ihmisistä (:

Syksyllä oltiin Iron kasvattajan leirillä Jaron kanssa ja siellä tutustuttiin erikoisjälkeen. Kotona tehtiin syksyllä vielä erikoisjälkeä ja siitä kerrastakin jäi niin hyvä fiilis että jatketaan kyseisen harrastuksen parissa myös tänä vuonna.

2012 tavoitteita harrastusten valossa:

- Tokoilua ALO-luokassa. Viralliset?

- Pari näyttelyä (Tampere KV, Tervakosken hoffierkkari, Jyväskylä KV?)

- BH-liikkeet kondikseen. Koe syksyllä?

- Vetoharrastuksen jatkaminen, aktiivisemmin canicrossia.

- Erikoisjäljen treenaamista.

Iron vuodesta teen vielä oman postauksen joku kaunis päivä, sanottakoon että pappa on virkeä ja reipas vanhus. Toinen takajalka on kipeä ollut jo kauan, mutta kummasti se kipu ja ontuminen unohtuu ulos päästessä. Mutta kun jotain epämiellyttävää on tiedossa niin pappa pistää kaikki näyttelijäntaidot peliin ja esittää surkeaa ja kuihtuvaa vanhusta. Lenkillä se kuitenkin nuorenee noin puolet iästään. 26.2. vietetäänkin Iron 11v-synttäreitä!