karvaa karvaa karvaa, kaikkialla karvaa! ... paitsi koirassa.

Karvanlähtöaika on käsillä, kun huushollissa on kaksi isoa ja karvaista otusta + pieni pitkäkarvainen kissa, syksy ja talvi ovat alituista kamppailua karvaa vastaan. Karvatuppoja leijailee kun koirat liikkuvat, ja silittäessä on äkkiä kourallinen huopunutta alusvillaa kädessä.

Irolla on aina ollut todella paksu turkki ja nyt vanhemmiten sen turkki on laadultaan aika villaista. Viime viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja kellistin vanhuksen kuistille ja vietin reilun tunnin kynien siitä kaiken irtokarvan mitä sain. Edellisenä iltana olin koiran korvia puhdistaessa harjannut yksinomaa Iron päästä karvaa sen verran, että kyseinen karvamytty mahtui hädin tuskin nyrkkiin.

Lopputuloksena oli semmoinen keko karvaa, että ihmettelin kuinka Iroon pystyi jäämään mitään karvaa sen jälkeen kun kyseinen karvamäärä oli saatu irti...

Iro ihmettelee uutta lookkiaan, varmasti koirakin huomaa että
olo on kevyempi kun inhottava ja kutiseva irtokarva on tiessään.

Irolla oli lisäksi hilsettä ja huopuneita rastoja, mahtaa pappa nyt
tykätä olostaan : )

Ja tässä, etten vallan unohda, on Jarolle itse tehty
panta! Tosin se osoittautuikin liian isoksi joten on
nyt Iron käytössä. Iro on muutenkin Jaroa kesympi
niin parempihan se Irolla on, ei ainakaan hajoa kun
ei Irolla voimaakaan hirveästi ole.

Ehdin jo elätellä varovaisesti toiveita että Jaro jättäisi tänä vuonna tiputtamatta karvojaan talven tullen, mutta väärässähän sitä oltiin... En tiedä mistä johtuu, mutta talveksi tämä meidän karaistunut ulkokoiramme tiputtaa karvansa pois ja kesällä se läähättää ja puuskuttaa suuren ja muhkean karvapeitteen kera.

Tässäpä vähän kuvamatskua Jaron turkista ja turkinvaihtologiikasta:

Elokuu 2010

Jaro koirapuistoilemassa edustavassa ja
tuuheassa turkissaan.

Lokakuu 2010
Kasvattajaa varten Jarosta otettu kuva, Jaro kauniissa

ja tuuheassa turkissaan.

Marraskuu 2010

Pakkaset ja lumet tuli, Jaro-poika otti ja tiputti
villansa. Yhtenä päivänä ennen mätsäriin lähtöä
tarkoitus oli nopsaan harjata Jarosta karvaa.. Vielä
mitä, karvaa vaan irtosi ja irtosi, en tajua miten paljon
karvaa yhteen koiraan mahtuu!

Tammikuu 2011
Ne vähäisetkin pohjavillat mitä oli, tippuivat

vuodenvaihteen tienoilla. Paukkupakkasilla huomasi
että arktinen vetohoffikin alkoi palelemaan.

Huhtikuu 2010
Kevät tuli ja Jaro alkoi kasvattelemaan karvaa kun
pakkaset hellittivät ja turkin tarve väheni..

Toukokuu 2011
Kesällä Jarolla oli sitten vuorostaan kuuma, kun
turkki oli viimein oikeassa mitassa ja tiheydessä..

Elokuu 2011
Loppukesästä Jaro oli karvaisimmillaan, varsinkin
tässä kuvassa sen huomaa.

Lokakuu 2011
Syksyä kohti mennessä karva on pikkuhiljaa alkanut
kevenemään ja ohenemaan.

Marraskuu 2011

Part 1
Viime viikonloppuna Jaron kanssa Muuramen
mätsäreissä, sijoituksena PUN3ja turkki äärimmäisen

edustava. Samana iltana otin harjat esiin ja kynin

sylillisen karvaa.

Part 2
Myös tänään harjasin Jarosta sylillisen karvaa, nyt

se alkaa olemaan edustava. Mielummin sitten kalju mutta

irtokarvaton, kuin karvamöykky josta leijailee haituvia

kaiken aikaa.

Mitäs muuta sitä kettoilisinkaan... Iron voinnista on aina kiva puhua, varsinkin nyt kun se on taas paranemaan päin. Iron kanssa olen nyt hoittanut mahdollisuuksien mukaan harjoittaa vanhuksen pieniä harmaita aivosoluja. Tänään Iro oppi pelailemaan aktivointipallolla. Iro potki ja tökki

palloa ympäri olohuonetta ja raksuja sinkoili sinne tänne eikä Iro niitä muistanut syödäkään, mutta mikäs siinä kun kovasti näytti tykkäävän!

Myös nameja olen piilotellut huoneisiin ja sen jälkeen päästänyt Iron etsiskelemään niitä, siinä se on erityisen taitava!

Olin jo huolissani kun vanhus ei ole kuukausiin käynyt varkaissa naapurissa. Naapurin lampaille ja vuohille tarkoitettuja leipiä se on pihistänyt ja tuonut kokonaisia pussillisia pihaan. Onneksi naapuria vaan naurattaa Iron hommat, ja tarjoaahan se viihdettä ja rutiinia kun Iro pistäytyy apajilla tiettyyn aikaan päivästä. Naapurin kertoman mukaan, heti kun auton ajovalot on kadonneet näkyvistä niin Iro on tulla jolkotellut alamäkeen ja kurvannut tallin pihaan ja tottuneesti käynyt hakemassa vähän ruispaloja yms mukaansa.

Niin, kuukausiin ei ole Iroa kuulemma näkynyt ruokavarkaissa. Vaan kylläpä oli kuluneella viikolla pihassa vastassa puoliksi syötyjä leipiä ja muovipusseja. Irokin alkaa palailemaan normaaliksi, ei se paheistaan irti pääse!

Iro on myös tuppautunut mukaan lenkille, vaikka sen olisikin turvallisempaa ja järkevämpää tyytyä lyhyisiin kävelylenkkeihin. Ei se vanha vaan opi olemaan liikkumatta, kovasti se Jaron kanssa pinkoo metsässä mutta eipä se sille pärjää. Ei pääse Iro kangistumaan ja laiskistumaan kun luonne on niin jääräpäinen, se ei tunnu hyväksyvän sitä että ikää on jo reilu 10 vuotta ja olisi aika siirtyä eläkkeelle. Mutta niin kauan kun Iro kulkee mielellään mukana ja on suhteellisen hyvässä kunnossa niin mikäpä siinä.