Arkipäivän kuulumisia

Eilen katsoin illalla ihanan Saksikäsi Edward -elokuvan. Kunto oli sisällä siihen asti kunnes elokuva loppui ja menin nukkumaan. Mietin että missäs ihmeessä se koira on, kun on niin hiljaista. Menin mun huoneeseen ja kun laitoin valot päälle niin Kunto nousi sieltä peittojen seasta sängystä silmät sirrillään ja räpytteli ja haukotteli siinä. Se oli ihan väsynyt ja tarhaan päästyään kömpi omaan koppiinsa viltin päälle jatkamaan nokosia.

Aamulla muu perhe lähti töihin ja kouluihin, minä jäin onnellisesti nukkumaan kun koulun piti alkaa vasta 12:45. Kunto oli ollut jo tomerasti aamulenkillä siskon kanssa, ja nukkui rauhassa olohuoneessa siihen asti kun tuossa 9 maissa heräsin.

Kunto tais vähän vihjailla että miksen ole jo koulussa, kun se kipaisi äkkiä keittiöstä mun huoneeseen ja arvasin että se hakee taas jotain mukavaa irtaimistoa mitä on kiva kuljetella ympäri kämppää. Kohta se tulikin, mun reppu suussaan.

Aamupäivällä käytiin lenkillä metsässä ja pellolla. Kunto muisti minne päin peltoa se eilen oli yhden puun raahannut ja sieltähän se sen löysi ja jatkoi matkaa se halko suussaan. Halko kulki taas parikymmentä metriä lähemmäs kotia, joku kaunis päivä se on meidän pihassa kun joka päivä Kunto siirtää sitä vähän matkaa :D

Kuva eiliseltä, kun Kunto löysi tuon iki-ihanan koivuhalon jota tänäänkin
täytyi kuljetella.

Kotona oli vielä aikaa ennen kouluunlähtöä joten katselin True Bloodia ja Onnen päiviä dvd:ltä. Kunto mönki mun viereen sänkyyn ja siinä me sitten katsottiin yhdessä vamppyyrejä ja 50-luvun jenkkiperhettä.

Kunto havahtui hereille vaan siinä vaiheessa kun True Bloodin Sam oli
koirahahmossa.

Lähdin kouluun tapani mukaan ihan liian myöhään ja hirveellä kiireellä, Kunto meni tarhaan ja omaan koppiinsa viltille nukkumaan. Koululle päästyäni ja luokan edessä odottaessa tajusin että ei niitä abikurssin tunteja ollutkaan.. No aikaa oli vielä yli 1½ tuntia seuraavien tuntien alkuun joten lähdinpä mopolla takaisin kotiin. 

Kunto vihjaili  tarhasta päästyään että voitais lähteä lenkille, kun se löysi mun kengän jota kantoi ympäriinsä. Ja ehdittiinhän me siinä lenkkeilläkin sitten parikymmentä minuuttia ja lisäksi syödä naapurin viinimarjapensaista yhdessä (molemmat omasta pensaasta).

Kun menin takaisin kouluun, Kunto meni hetkeksi tarhaan kunnes veli tuli puolentunnin päästä kotiin ja Kunto pääsi taas vapauteen.

Iltapäivä onkin mennyt ihan tavallisesti, Kunto on käynyt moikkaamassa kissoja, katseli mun kanssa Suurinta pudottajaa ja leikki keskenään leluilla ja kantoi isin vaatteita toisesta päästä taloa mun huoneeseen. En oikein tiedä mitä tästä nyt sanoisin, ihan ihmeellinen tapaus se on :D

Possu(t)

Rauha maassa part2

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Otin kuvan sunnuntai-iltana, Kunto kömpi väsyneenä mun viereen dataamaan ja tuhisi ja ynisi kuin pieni uninen porsas. 

Kunto sunnuntai-iltana... 

Toko

Käytiinpä tänään jälleen ihan extempore harrastuksissa, tällä kertaa tokotreeneissä.
Kuntohan on erittäin pätevä tokokoira, liikkeissä ei ole suurta ongelmaa. Ongelmana on jälleen kerran se palloriippuvuus ja pallojen puutteessa hihnariippuvuus. Hihnan heitin suosiolla hiiteen siinä vaiheessa kun liikkeistä ei tullut mitään. Kun hihnat ja pallot oli piilotettu niin Kuntohan veti taas hienosti! Tosin se tasajalkahyppely ja hurja ilmalento siinä välissä ei sekään ole toivottavaa.

Tänään päivällä olin juoksuttamassa Kuntoa pellolla, se on oikeesti aika hurja fiilis kun katsot kännykästä kellonaikaa, ja vaan näät sen varjon joka tulee auringon eteen, kun joku hyppyrotta ponnistaa paikaltaan älyttömiin korkeuksiin :D

Mutta kaiken kaikkiaan meni tosi hyvin. Luoksetulokin oli oikein kaunis. Liikkeiden välissä Kunto yritti livistää mun laukun luo etsimään palloja. Vaan sepä käytti niitä korviksi kutsuttuja ulokkeitaan ja teki u-käännöksen karjaisusta ja tuli näppärästi luokse.

Kunton hyppypiruetti eteentulosta sivulletuloon oli erittäin mielenkiintoinen. No ehkä se tästä lähtee sujumaan, jos lähdetään nyt siitä että matalampikin viretaso riittäisi, ja pallot pärjää hetken aikaa ihan keskenäänkin, niitä ei tarvitse aina kuljettaa :)

Loppuun kuva eilisestä mätsäristä :) Kunto hymyilee meidän molempien puolesta!

Mä tahdon viihdyttää

Osuva otsikko kuvaamaan meidän tätä päivää! Lähdettiin ihan extempore mätsäriin Jyväskylään. Aluksi tietysti mietin että kannattaako meidän vielä lähteä, koirahan tuli vasta toissapäivänä. Mutta kun kerran lähellä oli ja halusin tietää Kunton käytöksestä ihmis -ja koiraporukassa niin lähdettiin piipahtamaan.

Kunto oli alusta asti ihan treenimoodilla, vielä kun möllitokokin oli samassa tapahtumassa, oli tietysti selvää että Kunto oletti että nyt treenataan. Mä en ole vielä sen kanssa alkanut tokoilemaan, haluan että se ensin tottuu ihan muutenkin olemaan mun kanssa, kun ainoastaan treenaamassa. Siksi ei lähdetty nytkään pelleilemään möllitokoon vaan ihan rehellisesti leikkimään showfifiä.

Tapahtuma alkoi lupaavasti, Kunto roikkui hampaat tiukasti yheen puristettuina hihnassa ja esitti kaikki temput kun ilmoittauduttiin. Ilmoittautumisen vastaanottajakin sanoi "Meneekö hän isoihin pentuihin?". Minä yritin hillitä pentumaisella innolla hihnassa roikkuvaa Kuntoa ja vastasin että kyllä se ihan aikuinen on, eli isojen aikuisten luokkaan mentiin.

Sisko kävi Kunton kanssa leikkimässä junior handler -kehässä. ilmoittautuminen sinne oli halpa ja sisko halusi kokeilla Kuntoa, joten mikäpä siinä. Kunto oli ihan hienosti kehässä, mutta liikkeessä se esitteli askellajin nimeltä hyppypomppulaukkaravi. Mutta tuomari halusikin että koirat ravaa, aika tylsää Kunton mielestä.

Katri ja Kunto tippuivat ennen sijoituksia, mutta tärkeintä on että molemmat oli hienoja ja voitto oli se, että Kunto oli kiltti ja reipas.

Mun ja Kunton ensimmäinen kehäkäynti oli monella tapaa ikimuistoinen. Kunto halusi aina välillä taluttaa itse itseään ja järjesti muutakin jännittävää aktiviteettia. Edestakaisten liikkeiden aikana Kunto noukki mun housuissa hakaneulalla kiinni olleen numerolapun ja viskasi sen täydessä vauhdissa maahan. Se oli entinen lappu sen jälkeen. Myös vyöstä se halusi yhdessä vaiheessa pitää kiinni.
Mutta Kuntohan seisoskeli oikein hienosti kun vaan malttoi. Liikkeetkin meni jollain tavalla, piti vaan olla tarkkana ja kääntää koira kun kehänauhat tuli vastaan, Kuntohan ois puksuttanut eteenpäin niin pitkälle kun hiekkakenttää riittää, mutta kun kehänauhat rajasi aluetta ja niitä piti vähän kunnioittaa.

Tässä tungen numerolapun riekaleita takataskuun
kun Kunto päätti irrottaa sen kesken juoksemisen :D

Vähän on mullakin miettimistä, että mites
sitä saksanpaimenta esitetäänkään, Kunto
naureskelee vähän mun säätämiselle ja on
jo bongannut tuomarin...

... joka antoi meille aivan ihanan pinkin nauhan
joka oli ihan superkiva ja sitä piti vähän kanssa
riepotella.

Saatiin tosiaan vaaleenpunainen nauha, joka vastasi sitä punaista eli vähän parempaa nauhaa. Kai Kunto nappasi sitten sympaattisuuspisteitä tai me kerättiin säälipisteet säätämisellämme ja ansaittiin tuo nauha niillä.

Nauhakehää odotellessa Kunto alkoi käydä aikamoisilla kierroksilla. Hihna ei saanut olla kauaa rauhassa riepottelulta joten otettiin apuun pallo. Kunto sai juoksennella pallon kanssa ja leikkiä sillä sen sijaan että se jahtaa hihnaa. Kun meidän pitikin sitten lähteä kehään, Kunto meni ihan ymmälleen kun siltä riistettiin pallo! Laitoin pallon takataskuun turvaan ja ajattelin palkata Kunton kehän jälkeen sillä. No Kunto, itse ilkimys, pihisti pallon mun takataskusta ja oli taas onnellinen hyppiessään vinkuva pehmopallo suussa.

Minä ajattelin että jos se pallo nyt on niin tärkeä ja sen poisvieminen vaikutti heti, varsinkin tuossa jännittyneessä mielentilassa, niin pitäkööt hyvänään. Kunto oli koko ajan ihan treenaaminen mielessään, se tarjosi seuruuta vapaaehtoisesi ja kyllä me sitä sitten vähän otettiinkin ja palkaksi se sai pallon. Sitten se malttoi taas rauhoittua.

Kun meidän pitikin kiiruhtaa kehään, Kunto piti palloa erittäin tiukasti suussaan ja minä päätin että kun se kerran rauhoittuu palloa kantaessaan, pitäkööt sen kehässä. Voi sitä iloisten ilmeiden ja naurun määrää mikä kehän laidalla oli kun Kunto ja minä näytettiin tyylikkään kehäesiintymisen mallia :D

Kunto juoksi tosi mallikkaasti kun sai pitää pallon suussaan. Se oli aika ryhdikäs ja ylpeä kun sillä oli oma pallo kehässä. Tuomarille sanoin että se ei halunnut lähteä ilman palloa. Tuomari vastasi että säännöt sallii sen, saa juosta pallon kanssa jos haluaa.

Ja siis lopultahan Kunto kunnon näyttelystara oli vaaleanpunaisten 4!

Ja se sai pokaalin ja ruusukkeen ja pussukan josta löytyi tennispalloluulelu, luita ja nameja.

Käveltiin melkein tunti Kunton kanssa kotiinpäin ja isi otti meidät kyytiin jossain vaiheessa. Kunto toi palloa suussaan koko matkan, se oli sen reissun pelastus. Ja automatkathan se oli tyylikkäästi micran takapenkillä. Siellä se malttoi olla rauhassa ja nukkua.

Kotona piti vähän ylpeillä palkinnoilla.

Mitä me jollain pokaaleilla ja ruusukkeilla tehdään kun tärkeintä on että
saatiin huippukiva tennispalloluulelu!

Kunnon kaveri

Voi miten voinkaan tykätä siitä noin paljon! Kunto ja minä vietetään koiran ja emännän laatuaikaa lauantai-illan rattona. Datataan tässä yhdessä, Kunto pääsi nyt poikkeuksellisesti sänkyyn. Mutta se on niin pieni ja lähtee pyydettäessä pois, että se saa tässä olla. Etenkin siksi että se lämmittää mun palelevia varpaitani. Kohta se pääsee taas yöksi aitaukseen lepäilemään ja leputtamaan leukojaan, että huomenna jaksaa taas säheltää ja koheltaa.

Me vietettiin kahdestaan iltapäivä kun muu perhe lähti sukulaisen rippijuhliin. Ai niin, olihan meillä vähän viihdettä siinä kun Minni-kissaa yritettiin vakuuttaa siitä että Kunto ei syö sitä. Minni ei ollut ihan varma asiasta ja näki parhaaksi murista ja sähistä. Lopulta uteliaisuus voitti ja Minni oli aika hienosti. Ninja puolestaan teki selväksi että Hänen Korkeutensa ei ole vielä valmis kohtaamaan petoa.

Sitä todistusaineistoa siitä että jossain vaiheessa
maltettiin ottaa päikkäritkin!

Rauha maassa

Taidanpa viihtyä tässä dataamassa vielä hetkisen. Kunto rauhoittui niin hienosti nukkumaan tuohon viereen. Juuri tultiin tunnin mittaiselta lenkiltä ja suurimman osan siitä Kunto juoksi vapaana. Päivällä sisko lenkitti sen pariin otteeseen ja aamulenkilläkin se kävi. Huijaakohan se vaan erittäin hyvin vai rauhottuiko se? No kohtahan sen näen kun tästä yritän livistää :D

PS Kunto kantoi saunaan polttopuita ihan tohkeissaan! Talvella voidaan sitten käydä naapurin mummolle viemässä polttopuita yhdessä.
Kunto on aika mahtipontinen noiden saaliidensa suhteen, yhden ihan kiitettävän kokoisen pihlajan se repi tuolta metsästä.

Onko ihanampaa aamua kuin tää?

Äiti oli käynyt aamutuimaan ensimmäisellä lenkillä pirteän ja reippaan Kunton kanssa. Aitauksessa se odotteli tyytyväisenä yön jälkeen, ei virkannut mitään eikä edes häntää heilauttanut. Mutta lenkillä oli riittänyt actionia kun Kunto halusi kuulemma välttämättä kantaa kaikenlaista tavaraa mukanaan.

Aamulla ollaan Kunton kanssa katseltu Koiralle koti -ohjelmaa ja Kunto on vouhottanut telkkarin edessä koiria katsellen. Tavaroita se on vähän kanniskellut täällä sisällä, niistä se tuntuu tykkäävän.

Ulkona ollessa Kunto jyrsi aikansa kuluksi yhden laudan päreiksi ja oli jo hankkimassa uutta tavaraa nakerrettavaksi. Siinä vaiheessa puututtiin vähän, eihän se ehtinyt muuta tehdä kuin kanniskella ja syödä puuta. Aitauksessa käytiin koko porukalla, Kunto oli näemmä yön aikana nakertanut lahoa kantoa aikansa kuluksi.

Ulkona nähtiin myös naapurin lammaslauma! Meidän ja naapurin välillä on tällainen pieni laakso, lampaat juoksentelevat yleensä irrallaan aika lähelläkin meidän pihaa. Kunto kyllä tarkkaili lampaita muttei tehnyt elettäkään jahdatakseen niitä. Lampaiden ääntelystä päätellen ne kyllä tunsivat asiayhteyden paimenkoira+lampaat, ja viipottivat hurjaa kyytiä omalle alueelleen turvaan.

Sisällä se on malttanut välillä rauhoittuakin kun ollaan otettu se kainaloon telkkaria katsomaan. Aina hetken se malttaa hengittää ja olla paikallaan, sitten pitäisi taas päästä juoksemaan ja kuljettamaan tavaroita.

Tervetuloa kotiin Kunto!

Melkein 600 kilometriä taitettuja kilometrejä ja hurjasti jännitystä ilmassa. Ja lopputuloksena se että kolmen viikon jälkeen talossa on taas menoa ja meininkiä!

Väsyneenäkin mun oli pakko päästä koneelle päivittämään kaikkiin mahdollisiin paikkoihin tämä perheenlisäys, on tämä niin toivottu tapahtuma! Kunto on ihan huippujätkä, juurikin sellainen kun ilmoituksessa lupailtiin. Varmasti myöhemmin analysoin tarkemmin millainen tämä kaveri on. Mutta autossahan se oli kuin kotonaan, nukkui oikein tyytyväisenä. Tuuloksen ABClla pidettiin tauko ja Kunto nosti pään ja näytti siltä että nyt voitais tehdä jotain hauskaa. Ihan oikeassa Maarit oli, se on tuollainen hupsu säheltäjä joka haluaisi tehdä koko ajan kaikenlaista.

Kotiin päästyä se ei malttanut edes paljoa tutkia paikkoja, kissaa se kävi moikkaamassa (Minni nosti selkäkarvat pystyyn ja ilmoitti olemuksellaan että oli lievästi sanoen yllättynyt kun tämmöinen kaveri asteli taloon) ja pikkuvelejen sängystä haki pehmolelun. Yöksi se pääsi nyt aitaukseensa nukkumaan, tai mitä se ikinä siellä tekeekään. Katsotaan aamulla, millä mielin Kunto heräilee uudesta kodistaan.

Mutta tämä väsynyt mutta onnellinen koiraihminen kiittää ja kuittaa ja painuu nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna pysyä Kunton menossa mukana!

Viime hetken pohdintoja

Nyt väsyneenä ja jännittyneenä onkin hyvä alkaa blogitekstiä väsäilemään :) Mutta tosiaan, täällä ollaan koko perhe jo ihan koiratunnelmissa ja äitikin tuossa on hypistellyt hihnoja ja valinnut ruokakulhoja ihan tohkeissaan. Onneksi on edellisten koirien jäljiltä mielettömät määrät tavaraa jäljellä, ei pitäisi tulokkaalta hihnat ja pannat loppua kesken, ellei se aivan hurjaksi kahlekuninkaaksi aio ruveta...

Huomenna on se suuri päivä kun lähdetään koko perheen voimin ajelemaan tuntien ajomatkan päähän ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä palaamme takaisin uuden perheenjäsenen kanssa. Ainahan minusta pitää ottaa mukaan se mahdollisuus että ENTÄ JOS tai jos matkaan tuleekin MUTTA. Sen vuoksi en ole koiran nimeä ja kuvia julkaissut monelle ihmiselle, että entä jos sattuisikin jotain. Mutta tuskinpa tässä mitään ilmenee, kaikki vaikuttaa oikein hyvältä ja ollaan ihan innosta pinkeinä uuden perheenjäsenen johdossa.

Huhhuh, elämä ilman koiraa on ollut erittäin tyhjää. Minulla on mennyt suurin osaa vapaa-ajasta ylioppilaskirjoituksiin lukemiseen ja se jäljelle jäävä aika, jonka aiemmin vietin koiran kanssa lenkkeillessä ja muuten touhutessa, on jäänyt epämääräiseksi haahuiluksi ja koneen ääressä istumiseksi. Aiemmin sentään koneellaoloaikakin kului kuvia käsitellessä ja nettiin laittaessa. Noh, nyt olen sitten mönkinyt maassa hyönteisten perässä ja kuvaillut niitä. Eikä se ollut ihan mun juttu.

Olen niin onnellinen siitä että perheeseen tulee taas koira. Elämälle tulee taas enemmän sisältöä ja mielekkyyttä. Kun ensin koko elämäni kului koirien parissa touhutessa ja yhtäkkiä niitä ei enää ollutkaan, kaikki arkirutiinitkin tuntuivat omituisilta ja tyhjiltä.

Mutta tosiaankin, nyt pitäisi malttaa mennä unten maille ja huomenna vielä kouluun muutamaksi tunniksi!

Kori valmiina huomista matkaa varten! Nalle-
vainaan perintöpanta päälimmäisenä. Kolmen
koirasukupolven ajan se on kestänyt ja vieläkin.

Uusi blogi, uudet kujeet

Tämä blogi jääköön elämään tänne netin syövereihin, tästä lähtien uudet kuulumiset meidän laumalta tullaan näkemään uudessa blogissa! Ja uutta on todellakin luvassa, aivan lähitulevaisuudessa :)

Muutoksia ilmassa

Melkein kolme viikkoa koiratonta elämää takana. Elämäni ensimmäiset kolme koiratonta viikkoa. Suruaika on ainakin omalta osaltani ohitse, mutta valtava ikävä ja muistojen määrä, ne vaan pysyvät. Mutta nyt on aika kääntää uusi sivu elämässä, ja se tuo jännittäviä asioita mukanaan.

Kaikessa hiljaisuudessa ollaan tehty päätöksiä ja suunnitelmia ja nyt näyttää siltä että aurinko paistaa risukasaankin ja koirattoman synkkä arki vaihtuu johonkin paljon mukavempaan! Ja tämä uusi blogi edustaakin syvällisesti ja filosofisesti ajateltuna sitä että uutta on luvassa...
Vanha blogi on edelleen olemassa mutta sinne ei enää päivityksiä tule. Jääköön se  muistojen arkistoksi.

Tänään kävin viidakoksi kasvaneen koiratarhan kimppuun...

Aitaus valmiina uutta asukasta varten!

Tästä lähdettiin... Huhhuh sitä hämähäkin seitin
ja hiekan määrää. Tai katolla olevan mehukkaan
risulehtisammal-patjan paksuutta.

... ja tähän tultiin! Painepesuri on loistava keksintö.

Hieman haikein mielin otin tämänkin kyltin pois aitauksen ovesta. Kohta
se saa uuden kyltin.

Kopin oven yläpuolella oli toinen mun joskus taiteilema kyltti.

Jotkut harvat tietääkin tästä, millainen uusi perheenjäsen meille on tulossa. Mutta pitäkääpä suut supussa, eikös se niin mene että harva tietää, moni arvaa ja lopuille ei kerrota ;) ?

PS. Tiedän että vihaatte mua koska olen salamyhkäinen. Ajattelin etten kerro kenellekään mitään, mutta sitten tuli mieleen että mua ainakin ärsyttää sata kertaa enemmän kun vihjaillaan vähän muttei kuitenkaan kerrota mitään. Siksi ajattelin maksaa samalla mitalla takasin kaikille. Olkaa hyvät.

Nugadogin Hohde 5.3.2007-4.8.2012

Tuntui niin epäluonnolliselta kirjoittaa otsikko ja sen päivämäärät. Niin lopulliselta. Niin kuin minun pitäisi nyt uskoa että noin on oikeasti tapahtunut. Mutta eihän se voi olla totta, minun pieni mieleni ei vaan suostu käsittämään koko tapausta. Enkä haluakaan käsittää. Mutta ajattelin että jos haluan kirjoittaa fiilikset ja tapahtumat muistiin, se on pakko tehdä nyt. Se on aina tapa välittää se epätodellinen tunnelma joka täällä nyt vallitsee.

Tällä viikolla otin Jarosta, Ninjasta ja Minnistä kuvan. Ajattelin, että onpa kiva että säilyy sitten tuleville vuosille muistoja meidän pienestä eläinlaumasta. Iron ja Vinkun poismenot oli kärsitty ja elämä pienemmällä eläinlaumalla tuntui jo arkipäivältä. Otin myös Jarosta ja Ninjasta kaverikuvan, minusta oli mukava nähdä iso musta ja pikkumusta samassa kuvassa, meidän pienet putkiaivoiset urokset.

Eilen lauantaina lähdimme asuntoautoilemaan. Kävimme aluksi tapaamassa sukulaista ja sieltä suunnistimme yöksi pappani luo. Tarkoitus oli että minä ja siskoni menemme illalla sitten läheiselle tanssilavalle töihin. Oli niin mukava päästä maalle papan luo, siellä Jarollakin on mahdollisuus käydä uimassa järvessä omassa rannassa aina kun haluaa, ja mulla oli muutama suunnitelma pienimuotoisten vepe-treenienkin varalle.

Äiti lähti Jaron kanssa lenkille, ajattelin että no menköön sitten, onhan mulla vielä aikaa lenkittää toisen kerran ennen töihin lähtöä. Lueskelin tuvassa kirjaa, kun hetken päästä äiti juoksi sisälle, sai sanotuksi vain että on kiire ja kyse on Jarosta. Juostiin kuka sukkasilleen, kuka ilman kenkiä peltotietä pitkin pienen metsikön läpi ja saavuimme pellon reunaan. Siellä makasi Jaro elottomana kyljellään, vailla merkkiäkään elämästä.

Äiti oli päästänyt Jaron vapaaksi lenkillä. Se oli juoksennellut edellä iloisesti häntä pystyssä ja lähti jahtaamaan lintuja pusikkoon. Oli kuulunut varisten ja räksien mieletöntä rääkkymistä ja äiti oli ajatellut että Jaro se siellä jahtaa lintuja. Äiti seurasi koiraa ja huuteli sitä, mutta koiraa ei näkynyt. Pellon reunassa se oli jo silloin retkottanut, ja kun se ei reagoinut äidin yrityksistä huolimatta, oli hän koskenut koiraan ja katsonut löytyykö suusta mitään ylimääräistä.  Jaro oli urahtanut vähän ja sitten katse sen silmistä oli sammunut ja elämä oli poissa. Ei mitään ollut enää tehtävissä, yrityksistämme huolimatta.

Olen onnellinen että Jaro sai lähteä niin kauniissa paikassa, papan tila on minulle toiseksi rakkain paikka maailmassa ja minulla on sieltä paljon ihania muistoja. Nyt siellä on yksi muisto enemmän.

Hautasimme Jaron elokuisen auringon laskiessa toiselle puolelle tonttia, rantametsikköön pellon ja järven väliin. Vain parin metrin päässä siitä lepää samojedinkoira äitini lapsuudesta. On kaunista että Jaro, jota pidän elämäni koirana, lepää äitini ensimmäisen ja hyvin rakkaan koiran lähellä.

Tein tänään vielä puisen ristin Jaron haudalle, ja kerroin Jarolle kaikki ne asiat jotka olisin halunnut kertoa sille, joita se ei ymmärtäisi, mutta jotka merkitsevät minulle niin paljon.

Olen elänyt viimeisen vuorokauden täysin poissa tolaltani. En ole nukkut 33 tuntiin, minua oksettaa ja yöllä tuntui että joku ampuisi kumiluoteja ohimoihini sarjatulella. Kotiin tultuamme oli niin autiota, ruokapöydässä istuessamme tuntui että jonkun tuoli olisi tyhjä, joku perjeenjäsen on poissa.

Yleensäkin elämä ilman koiraa tuntuu kamalalta. Mutta siihen tottuu aikaa myöten. Jos tottuu. Olen elänyt koko melkein 18-vuotisen elämäni koirien kanssa joten ne ovat minulle erittäin tärkeä osa elämää. En tunne ainoastaan tyhjää kohtaa sydämessäni, vaan kaikissa rutiineissa joissa koirat ovat aina olleet mukana.

Jaro oli epäilemättä elämäni koira. Se ei ollut täydellinen, siitä oltiin varmasti montaa mieltä. Tein sen kanssa paljon töitä ja nautin niin kovasti sen kanssa olemisesta. Sen tavat ja persoonalliset piirteet tekivät siitä juuri sellaisen kuin se oli. Vasta pari viikkoa sitten kirosin koko koiran alimpaan maanrakoon, mutta enhän minä sitä oikeasti tarkoittanut. En osaa olla ilman sitä enkä tiedä miten pystynkään.