lauantai 25. tammikuuta 2014

In the army now



Takana on useampi viikko täydellistä hiljaisuutta blogin osalta. Aloitin varusmiespalveluksen 6.1. joten olen elänyt todellakin eristyksissä sivistyksestä ja sosiaalisesta mediasta. Patrik ja kissat voivat hyvin, mikäs niillä on täällä kotona ollessa. Minä en taas ole ehtinyt ikävöimään kotiin ja Patrikin luo, kun ensimmäiset palvelusviikot on olleet todella kiireisiä.

Mutta kun torstai-iltana ajelin kotiin päin niin mitä lähempänä kotipaikkakuntaani olin, sitä enemmän ikävöin kotiin, perheeni ja Patrikin luo. Ja kun astuin kotiovesta sisään ja näin Patrikin, laukut tippuivat niille sijoilleen ja minä polvistuin kuivaamaan kyyneleeni Patrikin turkkiin.

This blog has been silent for weeks now. I started military service on January the 6th so I've lived completely isolated from sophistication and social media. Patrik and the cats are okay, they are in good hands here at home. And I've been too busy to miss home and Patrik, my first weeks in service have been very rushed.

But when I was driving to home this Thursday night, the closer my hometown got the more I missed home, my family and Patrik. And as I walked through the front door, I dropped my bags and knelt to dry up my tears in Patrik's coat.