tiistai 1. lokakuuta 2013

Syksyisiä kuvia

3.9. Metsäretkellä sienestämässä




19.9. Patrik 8v ja upea juhla-ateria (lihapateeta ja raejuustoa), jonka tuhoamisessa ei kauaa nokka tuhissut.





29.9. Papan luona kylässä, Patrik teki sivistyneesti tuttavuutta sarvipäiden kanssa. Mullikoiden ihmettelyn lisäksi temppuiltiin ja viskeltiin ja noudettiin keppiä.





perjantai 20. syyskuuta 2013

Näyttelyturismia ja isojen poikien leikkejä

Pari viikkoa sitten lauantaina oltiin siis peltojälkeilemässä leirillä. Viikonloppu oli muutenkin koirapitoinen, sunnuntai-aamu alkoi sillä että tätini tuli kyläilemään koirineen. Matkassa oli pentubeagle Cami ja junnurusseli Viivi.

On Saturday two weeks ago we were practicing FH-track. That weekend was very much about dogs, on Sunday my aunt visited us with her beagle Cami and jackrussellterrier Viivi.

Patrik ja Cami majailivat tyytyväisinä samassa tarhassa.
Yleensä Patu haukkuu ja on ihan lapsellinen kun on
tarhassa, mutta tällä kertaa se käyttäytyi ikänsä mukaisesti.
Patrik and Cami stayed calmly in the same fence.
Usually Patrik barks and acts like a child when he needs
to go there but this time he behaved as a senior should.
Minä ja Patrik lähdettiin Birgitan ja Viivin perässä Muuramen koiranäyttelyyn, Cami jäi meille kotiin vanhempieni kanssa. Näyttelyalueelle oli ilokseni turisteilla ilmainen sisäänpääsy. Kuvailin vähän muita koiria, mutta lähinnä keskityin russeleihin ja erityisesti Viiviin. Kehässä Viivillä oli hirmuisesti virtaa ja ehkä se toi liikaa ilmi terrierimäisyyttään eikä se oikein malttanut juosta kunnolla, silti tuloksena oli ihan mukava EH3.

I and Patrik went to dog show which was held in our town. Birgitta and Viivi came too but Cami stayed at our place with my family. I photographed some other dogs too but mainly focused on jackrussells and especially Viivi. In the ring, Viivi was very energetic and maybe too "terrier", she didn't run properly. Eventually she  got VG3.





Aika pian lähdettiin sitten kotiin päin, Patrikille ostin kuitenkin possunkorvan ja Birgitta shoppaili omille koirilleen.

After that we left the area. Before going home I bought a pig's ear for Patrik and Birgitta bought some stuff for her dogs too.

Ja illalla meille tuli kylään pitkäkarvainen saksanseisoja Piko. Pikon äitihän on Moona, joka oli meillä viikon verran hoidossa viime vuoden keväänä ja jonka esitin muun muassa Jyväskylän KV näyttelyssä 2011. Pojat leikkivät oikein nätisti, Patrik jaksoi yllättävän hyvin juosta pennun perässä ja kärsivällisesti suhtautui siihenkin kun penska halusi jakaa Patrikin suussa olleen kepin.

And later in the evening, German longhaired pointer called Piko visited us. Piko's mom (named Moona) stayed with us last year's spring and I handled her in Jyväskylä INT 2011. The boys behaved very well. Patrik had surprisingly much energy to run with the pup and he was very patient even when the pup wanted to share the stick that Patrik had in his mouth. 







tiistai 10. syyskuuta 2013

FH-jälkeä

Lauantaina ponnistettiin liikenteeseen kello 8 pintaan. Vietiin sisko matkalla huoltoasemalle, josta se jatkoi ensimmäisiin painikisoihinsa toisella kyydillä. Minä ja äiti lähdettiin Patrikin kanssa kohti Korpilahtea ja Surkeejärven matkailutilaa, Anitan (kennel Hoffen-Haus) leirille virailemaan.
Viime vuonna oltiin Kunton kanssa samaisella leirillä päivävierailulla ja parina edellisenä vuonna oltiin koko viikonlopun ajan mukana. Koska Korpilahti on niin lähellä, käytiin vaan päivävierailulla.

Last Saturday we left home at 8 A.M. We took my sister to gas station from where she got another ride to her first wrestling competition. Me, mom and Patrik headed to Korpilahti to Surkeejärvi to visit Anita's (kennel Hoffen-Haus) camp. Last year we visited there with Kunto and sometimes we have spent the whole weekend at camp. But because Korpilahti is so near to us, this time we only visited there.

Aloitettiin aamupäivän aktiviteetit lähtemällä peltojäljelle. Koska minulla ja monilla muillakin oli kokemattomia koiria, ei lähdetty suoraan tekemään jälkeä vaan tehtiin makkararuutua. Tein kaksi noin 2mx2m kokoista ruutua melko pitkään heinikkoon ja heittelin sinne nappuloita. Ruutujen perään tein lyhyen suoran jäljen, jolle laitoin joka askeleen jälkeen nameja.

Ei annettu jälkien vanheta kovin kauaa vaan lähdettiin pian hakemaan koirat. Peltojälkeä meille muuten kouluttivat jo parilta edelliseltä leiriltä tutut Katri ja Pasi Ursin.

Patrik teki sekä ruudulla että jäljellä todella hyvää ja tarkkaa työtä. Aluksi se hämmentyi  hieman uudesta tilanteesta, siltä ei ole tällaista vaadittu aiemmin. Mutta kun se pääsi työn touhuun niin kyllä siitä huomasi että oli mieluisaa puuhaa!
Katri antoi palautteeksi mm sellaista, että tehdään seuraava jälki pelkillä nakeilla, ettei koira keskity jäljestämisen sijaan niiden nappuloiden pureskeluun ja syömiseen.

We started the day with practicing FH tracking. Because I and some other people had dogs with no experience about tracking, we did some easier exercises first. First I made two squares (2 meters x 2 meters) and threw some treats for Patrik to find. He did some great job, he concentrated very well! Of course I could see that he was a bit confused in the beginning, he has never done this before. After the two squares there was a short track. I put a treat after every step so that Patrik would stay interested.

Katri and Pasi Ursin taught us, I have met them at previous camps too.




Ruuan jälkeen tehtiin uudet jäljet, tällä kertaa pidemmät sellaiset. Patrik teki taas tarkkaa ja hyvää työtä. Oli mukava huomata miten se vanhakin koira oppii uusia temppuja ;)

After lunch, we made longer tracks. Patrik worked very well once again! It's great to see old dog learning some new tricks ;)






maanantai 26. elokuuta 2013

Videoita

Viime aikoina on jäänyt vähemmän aikaa kirjoittamiseen. Silti Patrikin kanssa elämä sujuu kuten tähänkin asti ja kaikin puolin täydelliseltä kaverilta tuo vaikuttaa edelleenkin.
On ollut mukava seurailla koiran tekemisiä ja huomata, miten paljon se muistuttaa aiempia hovawarttejamme. Tästä voisin tehdä oman postauksen jossain vaiheessa. Patrik muistuttaa energisyydeltän paljon Jaroa, mutta siinä on paljon hauskoja iän tuomia piirteitä joita Irolla oli.

Lately I've been too busy to write. But life with Patrik is still as easy as it was before and he seems like a perfect fella for me.
It's been fun to observe him and see how much he resembles our previous hovawarts. I could write a whole new post about this. Patrik is very much like Jaro because of his energy but he has some age-related features that Iro had.


Yksi hauskimmista tavoista mitä sillä on, on leikkiminen. Se on siitä hauska koira ettei se tarvitse edes kaveria leikkimiseen. Tässä on video sen keppileikeistä, noita se harrastaa keskenään niin pitkään että se joko pureskelee kepin paloiksi tai joku kieltää sitä.

One of the funniest habits that he has, is playing. Patrik is funny in a way that he doesn't even need a friend to play with. Here is a video about him playing with sticks. He usually plays until he chews the stick into pieces or someone forbids him.


Lopuksi vielä video jonka tein viime viikolla. Kuvasin yhden iltapäivän aikana klippejä Patrikista lenkillä ja kotosalla ja editoin ne yhteen. Patrik on niin hauska tapaus että sitä on ilo katsella :)

And finally, here's a vide that I made last week. I recorded some clips of Patrik at home and on walk during one day and edited them into one video. Patrik is such a funny dog, it makes me happy to even watch him.


lauantai 10. elokuuta 2013

1 month and three days behind, future ahead!








18.7.2013 Un-official dog show. Patrik was BIS 6!


torstai 18. heinäkuuta 2013

I think I would have missed you even if we never met


Patu on ollut meillä vasta alle pari viikkoa, mutta jo nyt tuntuu siltä että se olisi ollut täällä aina. Se on kotiutunut tänne käsittämättömän hienosti, ulkopuolinen ei tänne saapuessaan varmaan uskoisi että tässä vasta tutustutaan toisiimme ja aloitellaan yhteistä elämää.

Lenkeillä en ole enää aikoihin pitänyt hihnaa mukana, Patu kulkee vapaana todella hienosti. Hihnassa se pyrkii edelleen vetämään, mutta vapaana kulkee moitteettomasti vierellä. Tosin annan sen yleensä juosta vapaana vailla käskyä, se ei kuitenkaan kauas lähde ja tulee omia aikojaan luokse jos käykin vähän kauempana. 

Kerroinkin aiemmin että Patu ei viihtynyt aitauksessa kovin hyvin, vaan haukkui ja ulisi siellä siinä määrin että jopa naapurin huonokuuloinen mummo (maaseudulla naapuri tarkoittaa sitä että välimatkaa on alle kilometri) olisi voinut herätä siihen mekastukseen. Ja tuossa yhtenä päivänä arvokas herra Patrik 7v oli nakertanut tarhan porttia...
Sen sijaan irrallaan Patu pysyy hyvin. Meidän pihaahan ei ole aidattu ollenkaan, mutta Patulla ei ole ollut minkäänlaisia intressejä karkuun lähtemiseen. Se nukkuu keskellä nurmikkoa tai autojen vieressä, joskus myös edellisten hovawarttien vakkaripaikalla kuistilla.

Patu has been staying with us for less than two weeks now but i already feel like he would have been here for always. He has settled unbelievably well. If someone outsider came here they wouldn't believe that we're just getting to know each others and beginning our life together.

I haven't had a leash with me on walks for long time now, Patu stays close very well. While being on leash he still tends to pull but without leash he walks right next to me. I usually let him run as freely as he wants because he won't go far. And even if he will, he comes back without calling him.

I told you about that Patu doesn't get on well in his fence. He barks and howls so loudly that even the poorly hearing grandma from next door (here on countryside 'next door' means that distance between us is less than one kilometer) would wake up. And one day this respectable old man gnawed the gate of his fence...
But when he is loose, he is just fine. He stays in our yard. Our yard isn't fenced but Patu has absolutely no interest in leaving it. He sleeps on grass or next to out cars. Sometimes he sleeps on the porch, that's the place where our previous hovawarts liked to sleep.


14.7. käytiin Uuraisilla match showssa. Patu on käynyt edellisen omistajan kanssa kolmesti näyttelyissä, kahdesti se oli ROP-pentu ja kerran EH. Nykyäänhän se ei voi enää käydä näyttelyissä, kun se on leikattu.
Patu oli hienosti kehässä ja sen ulkopuolella, olin kovin ylpeä sen käytöksestä. Lopulta se oli hienosti PUN4!

On July the 14th we went to match show (That's what we call unofficial dog shows) to Uurainen. Patu has participated in three dog shows with the previous owner. He's been BOB-puppy twice and once he got VG. Nowadays he can't participate in official shows because he's castrated.
Patu acted very well inside the ring as well as outside the ring and I was very proud of his behavior. He was the 4th of his class.


Eilen korjailtiin isän kanssa mun autoa ja Patu oli koko ajan reippaana auttamassa. Kun lähdettiin kahvitauolle, ei kiinnitetty huomiota siihen että Patu jäi ulos. Se on muutenkin niin huomaamaton kaveri. Tultiin kahvilta jatkamaan projektia ja sillä aikaa kun isä hitsasi, istuskelin toisen auton avonaisessa peräkontissa. Äiti kysyi että onkos sitä koiraa näkynyt, iskipä mullekin mieleen että ei ole sitten kahville menon jälkeen. Minä huusin koiraa kerran kovaan ääneen, ja samalla mun takaa, volkkarin takapenkiltä nousi tämä väsynyt kaveri

Yesterday I helped my dad with fixing my car and Patu stayed there, helping us. When we took a break to drink some coffee, I didn't even pay attention to that Patu was still out. He's so invisible and easy dog. When we came back, I sat in the trunk of our other car while dad welded my car. Mom came by to ask if we had seen the dog and suddenly I realized that I hadn't seen him after leaving for coffee. So I called him very loudly and at the same time this tired fella stood up from the back seat of my family's Volkswagen


Sen jälkeen kun oltiin lähdetty sisälle ja auton peräkontti oli avoinna, se oli könynnyt sitä kautta takapenkille. Olipa ainakin rauhallinen nukkumispaikka.

After we had gone inside and left Volkswagen's trunk open, he had climbed there and from there to backseat. At least he had a peaceful place to sleep in. In afternoon I went to see if he's still there and there he was
Ja kymmenen minuuttia myöhemmin...
And ten minutes later...
Kuinkahan järkevää tämä koiratouhu onkaan... Ulkona sataa vettä ja yöllä ois töitä, silti suuntaan kohta mätsäreihin!
I wonder how sane this whole dog hobby is... It's raining now and I have to go to work this night. And I'm still going to match show today!



perjantai 12. heinäkuuta 2013

It's a beautiful day

Aamulla tulin töistä joskus viiden paikkeilla. Päästin Patun ulos ja lähdettiin samalla käymään pienellä aamulenkillä, äiti käyttäisi sen kuitenkin parin tunnin päästä kunnollisella lenkillä.
Juoksenneltiin pellolla, Patu nouti heittämääni lelua ja kävi välillä haistelemassa jänniä hajuja. Luoksetulo on päivä päivältä varmempi, nyt se jo suorastaan syöksyi päälle.

I came home from work about 5 a.m. I let Patu out and we went for a walk, only a short one because my mom would walk him again in a few hours.
We ran on field. Patu fetched the toy I threw and sniffed the interesting smells. When I call him, he comes back faster every day. Now he actually ran on me.




Lenkin jälkeen menin nukkumaan ja heräsinkin kunnolla vasta puoli neljän aikaan. Iltapäivällä lähdettiin sitten Jyväskylään. Mentiin koirapuistoilemaan, koska olin aika kiinnostunut tietämään, miten Patu käyttäytyy toisten koirien kanssa.

After walk I went to bed an woke up 3.30 pm. in the afternoon we went to Jyväskylä. We went to dog park because I was curious to know how Patu behaves with other dogs.

Puiston portilla nähtiinkin yllättäen tuttuja, kaveri koiransa kanssa. Oltiin menossa puistoon, mutta Patu rähisi jollekin nöffille aitan läpi, ja päätettiin odottaa kunnes nöffi lähtisi. Patu leikki puiston ulkopuolella innoissaan kaverin sekarotuisen kanssa.

At the gate we met my friend with her dog, I had no idea about that they'd be there. We were just about to enter the park but Patu brawled to some newfoundland dog through the fence and we decided to wait until the dog would leave. Patu played with my friend's mixed breed dog while we waited outside.

Patu  & Minni
Patu oli puistossa todella nätisti! Siellä oli parhaillaan ainakin 14 koiraa yhteensä ja se tuli toimeen kaikkien kanssa. Oli hienoa huomata että kaikenkokoiset urokset ja nartut kelpasivat sille seuraksi. Myös ihmisiä se kävi moikkaamassa omasta tahdostaan. Enimmäkseen se juoksenteli yksinään, mutta välillä juoksi nuorempien kanssa ympäri aitausta ja leikki.

Patu behaved very well! At one point there was at least 14 dogs and Patu came along with all of them. It was great to see how he came along with big dogs, small dogs, males and bitches. He also went to greet other people. Mostly, he ran alone but sometimes he even ran with younger dogs and played with them.

Kotimatkalla käytiin uimassa. Patu hyppäsi pari kertaa laiturilta järveen lelun perässä ja kerran se tipahti  kanssa.

On out way home we went to swim. Patu jumped into lake after the toy I threw for him. And once he fell of the dock too.